Päivitetään neljännesvuosittain. Viimeisin: Osavuosikatsaus tammi–syyskuu 2025
”Wärtsilän vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä kysyntä säilyi vakaana sekä energia- että merenkulkumarkkinoilla. Makrotaloudellinen ympäristö pysyi epävarmana koko vuosineljänneksen ajan. OECD nosti vuoden 2025 maailmantalouden kasvuennustettaan vedoten kehittyvien markkinoiden vahvuuteen, Yhdysvaltain odotettujen tullikorotusten aiheuttamiin etupainotteisiin kauppavirtoihin sekä vahvoihin investointeihin korkean teknologian sektoreilla. Samalla OECD kuitenkin korostaa, että tullikorotusten kokonaisvaikutukset ovat vielä epäselviä, ja kehittyneissä talouksissa on alkanut näkyä merkkejä tuotannon ja kulutuksen hidastumisesta.
Energiamarkkinoilla maailmanlaajuinen sähkön kysyntä jatkaa kasvuaan, jota vauhdittaa eri sektoreiden kiihtyvä sähköistyminen, teollisen toiminnan lisääntyminen sekä datakeskusten kapasiteetin laajentuminen. Samaan aikaan uusiutuvan energian lisääntyvä käyttöönotto muuttaa sähköjärjestelmiä ja kasvattaa joustavan tuotantokapasiteetin tarvetta. Nämä markkinadynamiikat näkyivät asiakasaktiviteetissa kuluneen neljänneksen aikana. Esimerkkinä tästä solmimme sopimuksen 12 Wärtsilä 50DF -moottorin toimittamisesta East Kentucky Power Cooperativen 217 megawatin voimalaitokseen Yhdysvalloissa. Voimala auttaa vastaamaan kasvavaan sähkön kysyntään.
Merenkulkumarkkinoiden markkinatunnelma on viime aikoina parantunut vaisun alkuvuoden jälkeen. Taustalla ovat suurten kansantalouksien välillä solmitut kauppasopimukset ja maailmankaupan resilienssi. Vaikutukset aluskapasiteetin kysyntään ovat kuitenkin vaihdelleet segmenteittäin, ja meriteitse käytävän kaupan kasvu on maltillistunut. Muun muassa kauppapoliittinen epävarmuus, uusien alusten korkeat hinnat ja vaisu kysyntä tietyillä segmenteillä ovat vaikuttaneet negatiivisesti uusien alusten tilauksiin tänä vuonna. Vaikka uusien alusten tilaukset ovat vähentyneet verrattuna vuoden 2024 poikkeukselliseen tasoon, ne ylittävät edelleen 10 vuoden keskiarvon. Kysyntä Wärtsilälle keskeisissä segmenteissä pysyi hyvällä tasolla. Lisäksi vaihtoehtoisia polttoaineita käyttävien alusten kysyntä pysyi vahvana, ja ne muodostivat 48 % tähän mennessä tilatusta aluskapasiteetista vuonna 2025.
Raportointikauden jälkeen kansainvälisen merenkulkuorganisaatio IMO:n Net-Zero-sääntelykehystä koskeva äänestys päätettiin siirtää vuodella eteenpäin. Äänestyksen lykkääminen kasvattaa riskiä hajanaisesta päästöhinnoittelusta, kun eri alueet ja valtiot kehittävät omia järjestelmiään. EU:n järjestelmä on jo käytössä, ja Kiina on antanut viitteitä omien ohjelmiensa suunnittelusta, mikä kasvattaa globaalin merenkulun sääntelyyn liittyvää monimutkaisuutta. Wärtsilä tarjoaa laajan ja joustavan teknologiaportfolion, joka tukee erilaisia päästövähennysstrategioita. Autamme asiakkaitamme siirtymävaiheessa optimoimalla polttoainetehokkuutta ja vähentämällä riskejä polttoainejoustavuuden avulla. Ratkaisuihimme kuuluvat hybridiratkaisut, vaihtoehtoiset polttoaineet sekä hiilidioksidin talteenottoteknologiat. Olemme sitoutuneet vahvasti kestävään innovointiin asiakkaidemme kehittyvien tarpeiden mukaisesti.
Tilauskertymä kasvoi kolmannella neljänneksellä orgaanisesti 6 %. Merenkulku- ja Energia-liiketoimintojen laitetoimitusten tilauskertymä kasvoi, mutta Energian varastointi ‑liiketoiminnan laitetoimitusten tilauskertymä laski. Yhdysvaltojen tullikorotukset ja erityisesti FEOC-sääntelyyn (Foreign Entity of Concern) liittyvät muutokset yhdessä muilla markkinoilla kiristyneen kilpailun kanssa ovat tuoneet haasteita Energian varastointi -liiketoiminnalle. Palveluiden tilauskertymä pysyi vakaana useiden uusien pitkäkestoisten sopimusten ja sopimusuusintojen tukemana, mutta jälkiasennusten ja päivitysten tilauskertymä laski. Palveluiden rullaava 12 kuukauden tilaus-laskutussuhde on edelleen reilusti yli 1, mikä viittaa tulevaan kasvuun. Orgaaninen liikevaihto oli vakaa. Palveluiden liikevaihto kasvoi, mutta laitteiden liikevaihto laski johtuen pääasiassa Energia-liiketoiminnan toimitusten ajoittumisesta.
Vertailukelpoinen liiketulos kasvoi 10 % 195 miljoonaan euroon, joka oli 11,9 % liikevaihdosta. Tulosta tuki Merenkulku- ja Energian varastointi ‑liiketoimintojen kasvu. Energia- ja Portfolio-liiketoimintojen tulokset laskivat. Energia-liiketoiminnan vertailukelpoiseen liiketulokseen vaikutti pääasiassa matalampi laitemyynti. Portfolio-liiketoiminnan vertailukelpoinen liiketulos laski, sillä ANCS-liiketoimintayksikön tulosta ei enää raportoida segmentin alla sen jälkeen, kun yksikkö myytiin ja kaupat saatiin onnistuneesti päätökseen 1.7.2025.
Liiketoiminnan rahavirta kasvoi 340 miljoonaan euroon johtuen paremmasta tuloksesta ja saatujen ennakkomaksujen hyvästä tasosta. Nykyinen nettokäyttöpääomataso on liiketoiminnallemme erittäin suosiollinen, ja odotamme sen pysyvän negatiivisella tasolla tulevina vuosina. Jatkamme aktiivisia toimia nettokäyttöpääoman hallitsemiseksi, jotta se pysyy selvästi historiallisen pitkän aikavälin keskitason alapuolella.
Ennakoimme seuraavien 12 kuukauden kysyntäympäristön olevan vertailukautta parempi Merenkulku- ja Energian varastointi ‑liiketoiminnoissa, kun taas Energia-liiketoiminnan kysyntäympäristön ennakoimme pysyvän samankaltaisella tasolla. Kuten olemme aiemmin korostaneet, nykyiset merkittävät ulkoiset epävarmuustekijät vaikeuttavat kuitenkin tulevaisuuden ennusteiden tekemistä. On syytä huomata, että Energia-liiketoiminnan tilauskertymä on ollut vahva viimeisten 12 kuukauden ajan, kun taas Energian varastointi ‑liiketoiminnan kehitys on ollut heikompaa. Markkinadynamiikka Energian varastointi ‑liiketoiminnassa on muuttunut merkittävästi Yhdysvaltojen huhtikuussa 2025 esitettyjen tullitoimenpiteiden myötä. Toimenpiteet otettiin käyttöön pian sen jälkeen, kun olimme saaneet liiketoiminnan strategisen arviointimme päätökseen ja julkaisseet uudet taloudelliset tavoitteemme. Nykyinen tilanne on haastava, ja tarvitsemme tilauksia ensi vuoden toimituksiin. Vaikka keskitymme edelleen kannattaviin asiakassegmentteihin, arvioimme myös toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa Energian varastointi -liiketoiminnan kilpailukykyä. Odotamme tilausaktiviteetin elpyvän vuoden viimeisellä neljänneksellä. Mainitsemisen arvoista on myös, että Merenkulku- ja Energia-liiketoimintojen yhdistetty positiivinen kehitys jatkuu, liikevaihdon orgaanisen kasvun ollessa 13 % ja liikevoittomarginaalin 13,2 % viimeisen kahdentoista kuukauden aikana.
Toteutamme strategiaamme kurinalaisesti ja päämäärätietoisesti, ja tuemme samalla asiakkaitamme menestymään nopeasti muuttuvilla merenkulku- ja energia-aloilla. Rakennamme pitkäaikaiselle menestykselle kestävää perustaa, jonka ansiosta voimme jatkaa innovointia, mukauttaa toimintaamme nopeasti ja pysyä luotettavana kumppanina yhä monimutkaistuvassa globaalissa toimintaympäristössä.”