Wärtsilä toimittaa 200 MWe voimalaitoksen Pakistaniin – tilauksen arvo 131 miljoonaa euroa

Wärtsilä Oyj Abp, Pörssitiedote 29 syyskuuta 2008 at 14.30 UTC+2

Wärtsilä on saanut syyskuussa Pakistanista voimalaitostilauksen, jonka arvo on 131 miljoonaa euroa. Voimalaitos toimitetaan käyttövalmiina itsenäiselle voimantuotantoyhtiölle Nishat Chunian Power Ltd:lle, joka tuottaa sähköä maan kantaverkkoon. Voimalaitoksen teho on 200 MWe.

Tilaus on jatkoa Wärtsilän aiemmin tänä vuonna Nishat Power  yhtiöltä saadulle tilaukselle. Näiden kahden voimalaitostilauksen sekä rakenteilla ja jo käytössä olevien Wärtsilän Pakistaniin toimittamien voimalaitosten teho on yhteensä yli 1500 MWe.

Nishat Chunianille toimitettava voimalaitos, joka käyttää polttoaineena raskasta polttoöljyä, on määrä ottaa käyttöön maaliskuussa 2010. Se rakennetaan Nishat Powerin voimalaitoksen viereen Jambar Kalaniin, joka sijaitsee Kasurin alueella lähellä Lahoren kaupunkia.

”Wärtsilä ja Nishat Group ovat työskennelleet yhdessä tiiminä. Nishat Powerille toimitettavan ensimmäisen voimalaitosprojektin rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä, ja olemme valinneet Wärtsilän myös toisen, Nishat Chunianille toimitettavan voimalaitoksen toimittajaksi. Olemme erittäin tyytyväisiä Wärtsilältä saamaamme tukeen”, sanoo Nishat Groupin hallituksen puheenjohtaja Mian Mohammad Mansha.

Nishat Chunianin voimalaitokseen asennetaan 11 kappaletta Wärtsilä 18V46 –moottoria sekä pakokaasukattilat lämmön talteenottoa varten. Nishat Chunianin voimalaitoksen kokonaishyötysuhde on 45 prosenttia koko elinkaaren ajan. Suuri kokonaishyötysuhde merkitsee kustannuksiltaan kilpailukykyistä voimantuotantoa. Wärtsilä on joustavaan ja hajautettuun energiantuotantoon tarkoitettujen voimalaitosten johtava toimittaja.

Wärtsilä toimittaa laitoksen laitteistoineen ja huolehtii laitoksen pystytyksestä, testauksesta ja käyttöönotosta sekä paikallisesta rakennusvalvonnasta. Asiakkaan kanssa neuvotellaan myös erillisestä käyttö- ja huoltopalvelusopimuksesta.

”Olemme tehneet pitkään yhteistyötä Nishat Groupin kanssa. Nishat Powerille ja Nishat Chunianille toimitettavien voimalaitosten ansiosta Nishat Group on Pakistanissa suurin asiakkaamme, jolle toimittamiemme voimalaitosten teho tulee olemaan yhteensä yli 490 MW vuoteen 2010 mennessä. Saatu tilaus vahvistaa Wärtsilän mainetta sekä valmiuksiamme tarjota tukipalveluja alueellisesta Lahoren toimipaikasta”, sanoo Wärtsilän Power Plants  liiketoiminnan Lähi-Idän aluejohtaja Nomi Ahmad.

Sekä Nishat Chunian Power Ltd.että Nishat Power Ltd. ovat itsenäisiä energiayhtiöitä ja kuuluvat Nishat Groupiin. Molemmat yhtiöt ovat tehneet energianhankintasopimuksen National Transmission & Despatch –yhtiön kanssa. Nishat Group on Pakistanin johtavia monialayrityksiä. Se toimii tekstiili-, sementti-, vakuutus- ja pankkialalla.

Lisätietoja:

Christoph Vitzthum
Liiketoiminnan johtaja
Wärtsilä Power Plants
Puh: 0107095670
christoph.vitzthum@wartsila.com

 

Atte Palomäki
Viestintäjohtaja
Wärtsilä Oyj Abp
Puh: 040 5476390
atte.palomaki@wartsila.com 

Sijoittajakyselyt:

Joséphine Mickwitz
Sijoittajasuhdejohtaja
Wärtsilä Oyj Abp
Puh. 0400 784 889
josephine.mickwitz@wartsila.com

Christoph Vitzthum
Liiketoiminnan johtaja, Wärtsilä Power Plants
 Atte Palomäki
Viestintäjohtaja, Wärtsilä Oyj Abp

Wärtsilä lyhyesti

Wärtsilä on edelläkävijä merenkulun ja energia-alan laitteiden, ratkaisujen sekä palvelujen toimittajana. Wärtsilän ratkaisut tukevat asiakasyritysten liiketoimintaa tuotteen koko elinkaaren ajan. Wärtsilä kehittää teknisiä sovelluksia, joista hyötyvät sekä asiakkaat että ympäristö. Innovatiivisten tuotteiden ja palvelujen avulla Wärtsilän tavoitteena on olla kaikkien asiakkaittensa arvostetuin yhteistyökumppani. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi yli 17 000 ammattilaista työskentelee Wärtsilän 160 toimipisteessä 70 maassa. Wärtsilän osakkeet on listattu Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä. 

www.wartsila.com