Wärtsilä on allekirjoittanut merkittävän sopimuksen 161 megawatin Flexicycle-voimalaitoksen toimittamisesta Yamama Cement Companylle Saudi-Arabiaan. Avaimet käteen -toimituksen lisäksi sovittiin viiden vuoden mittaisesta huoltopalvelusta sekä kymmenen vuoden mittaisesta varaosien toimittamisesta.
Yhdistetyn syklin voimalaan kuuluu kymmenen 18-sylinteristä Wärtsilä 50DF -monipolttoainemoottoria sekä höyryturbiini. Sopimuksen arvo on noin 115 miljoonaa euroa, ja se kirjattiin Wärtsilän tilauskirjaan vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä. Sopimuksen julkistus siirtyi kesäkuulle 2016 teknis-kaupallisten yksityiskohtien ja huoltosopimuksen viimeistelyn vuoksi. Voimala toimitetaan neljässä vaiheessa. Ensimmäinen vaihe toimitetaan arviolta vuoden 2017 lopussa, ja valmis voimalaitos luovutetaan asiakkaalle vuoden 2019 toisen neljänneksen aikana. Aikataulu on sovitettu yhteen Yamama Cementin uuden sementtitehtaan rakentamisen kanssa.
Tuleva monipolttoainevoimalaitos toimii pääasiassa maakaasulla. Kevyttä polttoöljyä ja raakaöljyä voidaan käyttää varapolttoaineina. Tämä on Wärtsilän ensimmäinen kaasukäyttöinen Flexicycle-voimalatoimitus Saudi-Arabiaan. Voimala tuottaa sähköä Yamama Cementin sementtitehtaalle, joka tulee tuottamaan 20 000 tonnia sementtiä päivässä. Suurin osa maan sementtitehtaista saa sähkönsä vastaavista voimalaitoksista, jotka ovat syrjäisen sijainnin vuoksi erillään kantaverkosta.
”Wärtsilällä on hyvät referenssit Saudi-Arabiassa, ja yhtiö tarjosi meille energiatehokkaan ja luotettavan ratkaisun vaikeisiin olosuhteisiin. Meille tämä on strateginen kumppanuus, ja toivottavasti se on palkitseva molemmille osapuolille”, sanoo Jehad Abdul Aziz Al Rasheed, Yamama Cement Companyn johtaja.
”Arvostamme kumppanuutta Yamama Cement Companyn kanssa. Voimalaprojekti on merkittävä Saudi-Arabialle sen yhdistetyn syklin teknologian ja monipolttoaineominaisuuksien vuoksi”, sanoo Haidar Mohammad Al Hertani, Wärtsilä Saudi-Arabian toimitusjohtaja.
Lisätietoja:
Haidar Mohammad Al Hertani
Toimitusjohtaja, Wärtsilä Saudi Arabia
Puh. +966 55 642 6156
haidar.alhertani@wartsila.com
Atte Palomäki
Viestintäjohtaja
Wärtsilä Oyj Abp
Puh. 010 709 5599
atte.palomaki@wartsila.com
Lisätietoja sijoittajille:
Natalia Valtasaari
Sijoittaja- ja mediasuhdejohtaja
Wärtsilä Oyj Abp
Puh. 010 709 5637
natalia.valtasaari@wartsila.com
Wärtsilä Oyj Abp
Atte Palomäki |
Kari Hietanen |
Wärtsilä Energy Solutions lyhyesti
Wärtsilä Energy Solutions on johtava joustavien voimalaitosten toimittaja globaalin energiantuotannon markkinoilla. Tarjoamme ratkaisuja perusvoimantuotantoon, sähköverkon vakaaseen toimintaan ja kuormitushuippujen tasaamiseen, teollisuuden omaan energiantuotantoon sekä öljy- ja kaasuteollisuuden tarpeisiin. Wärtsilä Energy Solutions toimittaa myös suuren kokoluokan aurinkosähkövoimaloita, sekä LNG-terminaaleja ja jakelujärjestelmiä. Vuoteen 2016 mennessä Wärtsilä on toimittanut noin 60 GW:n edestä voimalaitoksia 176 maahan ympäri maailman.
www.smartpowergeneration.com
Wärtsilä lyhyesti:
Wärtsilä on kansainvälisesti johtava edistyksellisen teknologian ja kokonaiselinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Wärtsilä maksimoi asiakkaiden alusten ja voimalaitosten ympäristötehokkuuden ja taloudellisuuden keskittymällä kestäviin innovaatioihin ja kokonaishyötysuhteeseen. Vuonna 2015 Wärtsilän liikevaihto oli 5 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 18.800. Yrityksellä on yli 200 toimipistettä yli 70 maassa eri puolilla maailmaa. Wärtsilän osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
www.wartsila.com