Teknologiakonserni Wärtsilä lahjoittaa Seabin-meriroskikset Hankoon ja Raumalle. Toukokuiseen kilpailuun osallistuneiden pienvenesatamien joukosta voittajiksi valikoituivat Hangon vierasvenesatama (Oy HSF Marine Ab) sekä Rauman kaupunki, joihin uudet meriroskikset on asennettu juhannusviikolla. Hangolla ja Raumalla on pitkät perinteet merenkulusta, molemmat ovat vastuullisia merikaupunkeja ja omaavat hyvät edellytykset huolehtia Seabinin päivittäisestä ylläpidosta. Uudet Seabinit sijaitsevat Hangon Itä-satamassa B-laiturilla sekä Raumalla Syväraumanlahden pienvenesatamassa.
”Olemme erittäin iloisia saadessamme Seabin-meriroskiksen Hankoon, joka haluaa olla hyvän elämän vastuullinen merikaupunki. Itse asiassa tutustuimme Seabin-projektiin jo viime vuonna ja vaikutuimme siitä, miten isoja asioita merien puhtauden hyväksi voi saada aikaan Seabin-meriroskiksen ja tietoisuuden lisäämisen avulla”, kertoo Hangon kaupunginjohtaja Denis Strandell.
”Roskien ja varsinkin muovijätteiden määrä merissä kasvaa räjähdysmäisesti. HSF Marine sekä Hanko merikaupunkina haluavat tietenkin olla mukana tukemassa Seabin-projektia ja näyttämässä tietä puhtaampaan tulevaisuuteen. Olemme todella innoissamme siitä, että saimme vierasvenesatamaamme nyt Seabin-meriroskiksen, joka sekä herättää ihmisten huomion, että pitää satama-altaan puhtaampana. Jokainen roska, jonka pystymme merestä keräämään, auttaa”, jatkaa satamakapteeni Oscar Cavonius Hangon vierasvenesatamasta.
”Rauman kaupunki haluaa olla vastuullinen ja ympäristöystävällinen merikaupunki. Perinteet ovat pitkät ja asia on myös kirjattu kaupungin strategiaan. Huolehdimme kestävästi ympäristön terveellisyydestä, turvallisuudesta ja viihtyisyydestä. Toivomme, että Seabinin avulla voimme entistä tehokkaammin valistaa uutta veneilysukupolvea toimimaan vastuullisesti ja ympäristöystävällisemmin”, sanoo käyttöpäällikkö Markus Savolainen Rauman kaupungilta.
”Merissä on pian enemmän muovia kuin kalaa, jos emme havahdu pysäyttämään jätetulvaa. Wärtsilä edistää puhdasta meriympäristöä teknologiallaan, mutta haluamme vaikuttaa myös yksilötasolla. On hienoa, että Hanko ja Rauma sitoutuvat kanssamme vähentämään Seabinin avulla paikallista jätekuormaa ja muokkaamaan ihmisten asenteita”, sanoo Wärtsilän johtokunnan jäsen Atte Palomäki.
Kolmen Seabin-meriroskiksen lahjoittaminen Suomeen oli yksi Wärtsilän Suomi 100 -juhlavuoden näyttävimmistä hankkeista. Wärtsilä toimii Seabin Projectin globaalina pilottipartnerina vuoden 2019 loppuun asti. Kumppanuusohjelman aikana Wärtsilä on jo lahjoittanut meriroskiksia Suomessa Helsinkiin, Turkuun ja Vaasaan. Tänä vuonna Wärtsilä laajentaa yhteistyötä lahjoittamalla maailmalle noin 40 meriroskista tytäryhtiöidensä kautta. Aasian ensimmäinen meriroskis asennettiin Singaporeen huhtikuussa.
Seabin on uiva meriroskis, joka voidaan sijoittaa veteen pienvenesatamissa, telakoilla sekä purje- ja kauppasatamissa, joissa se kerää talteen vedessä ajelehtivat roskat. Pintavesi imetään Seabinin keräyspussisuodattimen läpi. Kun vesi sen jälkeen pumpataan takaisin satama-altaaseen, roskat jäävät talteen keräyspussiin, josta ne hävitetään asianmukaisesti.
Tärkeä osa Seabin-projektissa on tiedon jakaminen vesistöjen hyvinvoinnista ja merimuoviongelmasta. Seabinin avulla on mahdollisuus kiinnittää huomio merten muoviongelmaan sekä aktivoida ihmisiä konkreettisiin tekoihin merien tulevaisuuden hyväksi. Seabin-projektista ja merien tulevaisuudesta voit lukea lisää myös täältä: www.sea-nn.net
Lisätietoja:
Atte Palomäki
Viestintäjohtaja
Puh: 010 709 5599
atte.palomaki@wartsila.com
Sari Luhanka
Viestintäpäällikkö
Puh: 050 3860 353
sari.luhanka@wartsila.com
Wärtsilä lyhyesti
Wärtsilä on kansainvälisesti johtava älykkään teknologian ja kokonaiselinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Wärtsilä maksimoi asiakkaiden alusten ja voimalaitosten ympäristötehokkuuden ja taloudellisuuden keskittymällä kestäviin innovaatioihin, kokonaishyötysuhteeseen ja data-analytiikkaan. Vuonna 2017 Wärtsilän liikevaihto oli 4,9 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 18.000. Yrityksellä on yli 200 toimipistettä yli 80 maassa eri puolilla maailmaa. Wärtsilän osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
https://www.wartsila.com