Wärtsilä Oyj Abp, AB SKF ja Rautaruukki Oyj ovat allekirjoittaneet sopimuksen Oy Ovako Ab:n omistamien operatiivisten yhtiöiden myymisestä yhtiölle, jonka omistavat Hombergh Holdings BV:n osakkeenomistajat, WP de Pundert Ventures BV sekä Pampus Industrie Beteiligungen GmbH & Co. KG. Kaupan toteutuminen edellyttää viranomaishyväksyntöjä, ja sen odotetaan toteutuvan syyskuun 2006 aikana.
Ostaja maksaa osakkeista yhteensä noin 660 miljoonaa euroa, sisältäen noin 535 miljoonaa euroa käteisenä, 15 miljoonaa euroa heinäkuussa 2008 maksettavana eränä sekä 110 miljoonan euron korollisen kauppahintasaatavan, joka maksetaan 3-6 vuoden kuluessa kaupan toteutumisesta. Tämän lisäksi ostajalle siirtyy arviolta 40 miljoonaa euroa korollisia nettovelkoja, jotka mukaan lukien Ovakon velaton myyntihinta on noin 700 miljoonaa euroa. Kaupan toteuttamisen ja sitä seuraavan Oy Ovako Ab:n purkamisen seurauksena Wärtsilä kirjaa kaupasta noin 52 miljoonan euron verovapaan myyntivoiton.
Uusi Ovako perustettiin toukokuussa 2005, jolloin omistajayhtiöiden pitkien terästuotteiden liiketoiminnot yhdistettiin yhteisesti omistettavaan uuteen yhtiöön. Tällä hetkellä Rautaruukin omistusosuus Ovakosta on 47,0%, SKF:n 26,5% ja Wärtsilän 26,5%. Ovako on johtava pitkien terästuotteiden valmistaja Euroopassa, missä sillä on 16 tuotantoyksikköä ja noin 4.600 työntekijää. Ovakon asiakkaita ovat kuulalaakeri-, raskas ajoneuvo-, auto- sekä konepajateollisuus. Vuonna 2005 Ovakon pro forma -liikevaihto oli 1,3 miljardia euroa ja pro forma liikevoitto 150 miljoonaa euroa.
Hombergh Holdings BV ja WP de Pundert Ventures BV ovat hollantilaisia sijoitusyhtiöitä, jotka omistavat yhtiöitä mm. betonielementtien valmistuksessa, terästeollisuudessa sekä energiasektorilla. Pampus Industrie Beteiligungen GmbH & Co. KG on merkittävä tekijä Saksan teräsmarkkinoilla. Sillä on 18 tehdasta Saksassa sekä yksi Kanadassa.
Lisätietoja:
Raimo Lind, Varatoimitusjohtaja, CFO, Wärtsilä Oyj Abp, puh: +358 400 504 321
Wärtsilä Oyj Abp
Eeva Kainulainen Maj-Len Ek
Tiedotusjohtaja Talousjohtaja