
Wärtsilä palkittiin parhaana erillisen ympäristö- ja yhteiskuntavastuun raportin tekijänä Suomessa.
Erillisiä ympäristö- ja yhteiskuntavastuun raportteja arvioitiin tänä vuonna ennätykselliset 53 kappaletta, kun vertailun alkaessa 1996 arvioitavia raportteja oli vain 12 ja viime vuonna 46.
Raportointikilpailun järjestivät Elinkaari ry, Finnish Business & Society ry, Helsingin kauppakorkeakoulu, kauppa- ja teollisuusministeriö, KHT-yhdistys ry, Taloussanomat, Ympäristöjohtamisen yhdistys ja ympäristöministeriö. Kilpailun järjestäjät ovat kutsuneet kilpailun palkintolautakuntaan järjestäjien lisäksi ympäristöjärjestöjen, sijoittajien, kuluttajajärjestöjen sekä yritysten edustajia. Arviointityön suoritti Helsingin kauppakorkeakoulun omistama LTT-Tutkimus Oy.
Wärtsilä on valittu Kempen Capital Managementin ja SNS Asset Managementin uuteen Kempen/SNS Smaller SRI Europe-indeksiin, joka otettiin käyttöön 1.10.2003
Indeksiin pääsevät mukaan vain sellaiset yritykset, joiden toiminta liiketoiminnan etiikan, henkilöstöjohtamisen ja ympäristösuojelun alueilla täyttää indeksin vaativat kriteerit.
Lisätietoja: Prof. Matti Kleimola, johtaja, teknologia ja ympäristö, puh. 010 709 5690
Marko Vainikka, kehityspäällikkö, ympäristö, puh. 010 709 5404.