Wärtsilälle voimalaitostilaus Mayotten-saarelta Tyynellä Valtamerellä

Wärtsilä Oyj Abp, Ammattilehtitiedotteet 8 maaliskuuta 2007 at 10.00 UTC+2

Wärtsilä on saanut tammikuussa 2007 39 MW:n avaimet käteen –voimalaitostilauksen Mayotten-saarelta Tyynellä Valtamerellä. Tilauksen arvo on noin 33 miljoonaa euroa ja asiakas on paikallinen energialaitos Electricité de Mayotte. Laitos alkaa tuottaa sähköä verkkoon vuoden 2008 puolessa välissä.

Longonin satamaan rakennettavaan laitokseen toimitetaan viisi Wärtsilä 32 -moottoria. Polttoaineena on aluksi kevyt polttoöljy. Arviolta viiden vuoden kuluttua ne muutetaan kaasukäyttöisiksi.

Uusi voimalaitos tuottaa perusvoimaa jo olemassa olevan voimalaitoksen rinnalla. Jo rakennusvaiheessa otetaan huomioon meluasiat, päästöt, jätevesien käsittely ja turvallisuus. Tällä on myös alhaisemmat käyttökustannukset kuin olemassa olevalla voimalaitoksella. Silti uusi laitos pystyy turvaamaan jatkuvan energian saannin saarella, jossa asuu 200.000 ihmistä.

Lisätietoja: Christoph Vitzthum, Power Plants –liiketoiminnan johtaja, puh. 010 709 5670.

 

 

Tästä tiedotteesta on kaksi versiota. Tämä on lyhennetty versio. Pidempi, englanninkielinen tiedote sisältää enemmän teknisiä tietoja. Tiedotteet ovat saatavissa internet-sivuilta osoitteesta www.wartsila.com

Wärtsilä lyhyesti

Wärtsilä on edelläkävijä merenkulun ja energia-alan laitteiden, ratkaisujen sekä palvelujen toimittajana. Wärtsilän ratkaisut tukevat asiakasyritysten liiketoimintaa tuotteen koko elinkaaren ajan. Wärtsilä kehittää teknisiä sovelluksia, joista hyötyvät sekä asiakkaat että ympäristö. Innovatiivisten tuotteiden ja palvelujen avulla Wärtsilän tavoitteena on olla kaikkien asiakkaittensa arvostetuin yhteistyökumppani. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi yli 14 000 ammattilaista työskentelee Wärtsilän yli 130 toimipisteessä lähes 70 maassa.