Wärtsilä ja Konepaja Häkkinen Oy ovat tänään allekirjoittaneet pitkäaikaisen toimittajasopimuksen isojen moottorilohkojen valmistuksesta.
Konepaja Häkkinen keskittää moottoreiden lohkovalmistuksen Turkuun ja on hankkinut omistukseensa Wärtsilän Turun tehtaan käytössä olleen tehdashallin. Konepaja investoi myös huippunykyaikaiseen isoon portaalityyppiseen työstökonekeskukseen, joka on tarkoitus ottaa tuotantokäyttöön joulukuussa 2006.
Investoinnin valmistuttua Turussa koneistetut ja osakootut Wärtsilä-moottoriperheiden moottorilohkot toimitetaan valmiina asennusmoduuleina suoraan Wärtsilän Vaasan ja Triesten tehtaiden pääkokoonpanolinjoille.
Allekirjoitettu yhteistyösopimus vahvistaa Turun alueen konepajateollisuutta ja varmistaa sen, että alueella säilyy metallialan erikoisosaamista. Sopimus mahdollistaa myös uusien työpaikkojen syntymisen.
Konepaja Häkkinen on toiminut Wärtsilän Turun tehtaan tiloissa vuokralaisena siitä lähtien, kun moottorivalmistus Turun tehtaalla päättyi vuodenvaihteessa 2004-2005.
Konepaja Häkkinen Oy
Raisiolainen Konepaja Häkkinen Oy on perustettu vuonna 1980. Konsernin henkilöstömäärä on noin 300 ja tytäryhtiöt ovat Tikkakosken Konepaja Oy Tikkakoskella ja Rautpohjan Konepaja Oy Jyväskylässä.
Konepaja Häkkinen –konserni toimii raskaan konepajateollisuuden sopimusvalmistajana. Teollisuuskiinteistön osto mahdollistaa nopean kasvun kehittyvillä markkinoilla ja valmistuskapasiteettia kasvatetaan lisäksi uudella koneinvestoinnilla. Työvoiman lisäystarve tulee olemaan suuruusluokaltaan yli 20 henkilötyövuotta ja yhtiö tulee rekrytoimaan uusia ammattitaitoisia koneistajia. Tiivis joustava yhteistyö Wärtsilä–konsernin kanssa jatkuu ja kehittyy asiakkaiden vaatimusten mukaisesti.
Laajeneminen tuo lisää tuotepotentiaalia ja parantaa kilpailukykyä markkinoilla. Konserni tunnetaan erityisesti suurten ja vaativien pyörähdys-, kotelo- ja palkkimaisten komponenttien valmistajana. Pääasiakkaat toimivat koneenvalmistuksessa, raskaassa sähköteollisuudessa, voimalaiteteollisuudessa sekä voimansiirto- ja tuulivoimateollisuudessa Euroopan Unionin alueella.
Wärtsilä
Wärtsilä on johtava laivojen voimajärjestelmien ja offshore-sovellusten toimittaja, jonka asiakkaita ovat varustamot ja telakat. Tuotevalikoimaan kuuluvat laivojen koneisto- sekä propulsio- ja ohjausjärjestelmät. Maailmanlaajuinen huoltoverkosto tarjoaa asiakkaille koko laivan koneiston huollon sen elinkaaren ajan. Wärtsilä on myös merkittävä hajautetun energiantuotannon voimalaratkaisujen ja niiden käyttö- ja huoltopalvelujen toimittaja. Wärtsilällä on toimintaa yli 60 maassa. Wärtsilän liikevaihto vuonna 2004 oli 2,4 mrd. euroa ja henkilöstömäärä on 11.500.
Lisätiedot: Erik Pettersson, tuotantojohtaja, Wärtsilä, puh. +358 (0) 400 667 173.
Mika Penttinen, toimitusjohtaja, Konepaja Häkkinen Oy, puh. +358 (0) 40 756 2856