Wärtsilä tukemaan huippugolfari Riikka Hakkaraista

Wartsila Corporation, Lehdistötiedote 4 heinäkuuta 2006 at 13.01 UTC+2

Wärtsilä Oyj Abp, Lehdistötiedote 4.7.2006

Wärtsilä ja Suomen kautta aikojen menestyneimpiin golfareihin kuuluva Riikka Hakkarainen ovat sopineet yhteistyöstä. Tuore sponsorointisopimus kattaa kaudet 2006 ja 2007.

Vuonna 1997 ammattilaiseksi siirtynyt 29-vuotias Riikka Hakkarainen pelaa tänä vuonna naisten Euroopan kiertueella (Ladies European Tour), joka koostuu 20 osakilpailusta 16 eri maassa. Hakkaraisella on alkukaudelta taskussaan jo yksi osakilpailuvoitto Teneriffalta.

”Olemme todella iloisia, että saamme olla tukemassa Riikkaa maailman naisgolfin huipulle pääsemisessä – matkaa on enää todella vähän”, toteaa Wärtsilän brändistä vastaava johtaja Mikael Simelius. ”Riikka sopii yhtiömme arvomaailmaan hienosti. Vain täydellisen omistautumisen kautta on mahdollista saavuttaa erinomaisia tuloksia alalla kuin alalla”, Simelius jatkaa.

”On hienoa, että Wärtsilä on ryhtynyt tukemaan golfuraani. Näkemyksemme menestykseen vaadittavasta työstä ovat hyvin samanlaiset. Sekä urheilussa että yritysmaailmassa huipulle pääseminen vaatii innostusta ja kokonaisvaltaista panostusta”, kommentoi Riikka uutta yhteistyösopimustaan.

Erinomaisen alkukauden pelanneen Hakkaraisen taidot ovat seuraavan kerran puntarissa heinäkuun puolivälissä, jolloin naisten Euroopan kiertue jatkuu Unkarissa käytävällä osakilpailulla. Kiertueen Suomen osakilpailu pelataan Talissa syyskuun alussa.

Lisätietoja: Mikael Simelius, johtaja, Wärtsilä Oyj Abp, puh. 010 709 5650.

Wärtsilä lyhyesti

Wärtsilä on edelläkävijä merenkulun ja energia-alan laitteiden, ratkaisujen sekä palvelujen toimittajana. Wärtsilän ratkaisut tukevat asiakasyritysten liiketoimintaa tuotteen koko elinkaaren ajan. Wärtsilä kehittää teknisiä sovelluksia, joista hyötyvät sekä asiakkaat että ympäristö. Innovatiivisten tuotteiden ja palvelujen avulla Wärtsilän tavoitteena on olla kaikkien asiakkaittensa arvostetuin yhteistyökumppani. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi yli 12 000 ammattilaista työskentelee Wärtsilän 130 toimipisteessä yli 60 maassa.

 

www.wartsila.com