Wärtsilä julkisti tammi–kesäkuun 2025 puolivuosikatsauksen perjantaina 18.7.2025 klo 8:30. Tässä tiivistelmä avainviesteistä ja vastauksia tiedotteeseen liittyviin kysymyksiin.
Yleistä/markkinatilanne
Vuoden 2025 toinen neljännes oli Wärtsilälle vahva: tilauskertymä, liikevaihto, liiketulos ja rahavirta kasvoivat. Neljänneksen lopussa tilauskirjamme oli kaikkien aikojen ennätyslukemissa: 8 764 miljoonaa euroa. Maailmantalouden näkymät olivat kuitenkin yhä epävarmat johtuen lisääntyvistä kaupan esteistä ja poliittisesta epävarmuudesta. Tämä yhdessä lisääntyvän protektionismin riskin kanssa voi kasvattaa inflaatiopaineita ja jarruttaa talouskasvua maailmanlaajuisesti.
Energiamarkkinoilla jatkuva sähkön kysynnän kasvu ruokkii kysyntää uudelle voimalaitoskapasiteetille. Maailmanlaajuisen energiamurroksen odotetaan jatkuvan. Suurin osa kapasiteetin kasvusta tullaan saamaan uusiutuvista energialähteistä, koska ne ovat edullisin tapa tuottaa sähköä. Tämä trendi tukee kysyntää Wärtsilän säätövoimaratkaisuille, joihin kuuluvat sekä moottorivoimalaitokset että akkuihin perustuvat energian varastointijärjestelmät. Yhdysvalloissa energian varastointimarkkinoilla on kuitenkin tällä hetkellä haasteita johtuen korkeammista tulleista, joiden seurauksena kilpailu kiristyy muilla markkinoilla. Keskinopeat moottorimme tarjoavat erinomaisen perusvoimaratkaisun myös datakeskuksille. Tämä nopeasti kasvava markkina asettaa omat vaatimuksensa sähköntuotannolle. Saimme toisen neljänneksen aikana ensimmäisen tilauksemme Yhdysvaltain datakeskusmarkkinoilta. Datakeskussegmentti tarjoaa Wärtsilälle mielenkiintoista liiketoimintapotentiaalia sekä laitetoimituksiin että palveluihin.
Merenkulkumarkkinoilla maailmantalouden näkymien epävarmuus on jarruttanut uuden aluskapasiteetin kysyntää vuonna 2025. Heikompi kysyntä, globaaliin kauppapolitiikkaan liittyvä epävarmuus ja uusien alusten vahva tarjonta ovat johtaneet markkinatilanteen jakautumiseen eri alussegmenteissä. Wärtsilälle tärkeimmät segmentit, kuten risteilyalukset ja lautat, kuitenkin yhä tukevat kysyntää. Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n meriympäristön suojelukomitea esitti huhtikuussa 83. kokouksessaan toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on edistää kansainvälisen merenkulun hiilineutraaliutta. Vaikka toimenpiteet vahvistetaan vasta lokakuussa 2025, ne ovat selkeä osoitus päästövähennyksiin tähtäävästä sääntelystä ja kannustavat varustamoita jatkamaan hiilineutraaliusinvestointejaan.
Tilauskertymä, liikevaihto, liiketulos ja rahavirta
Tilauskertymä kasvoi toisella neljänneksellä orgaanisesti 20 %. Laitteiden tilauskertymä kasvoi Energia- ja Merenkulku-liiketoimintojen vahvan kasvun tuloksena. Palveluiden tilauskertymä laski pääasiassa matalamman projektiluontoisen aktiviteetin vuoksi jälkiasennuksissa. Kaikki muut palvelualueet jatkavat kasvuaan, ja rullaavien 12 kuukauden tilaus-laskutussuhteet ovat yli yhden. Liikevaihto kasvoi orgaanisesti 13 %. Sekä laitetoimitusten että palveluiden liikevaihto kasvoi.
Vertailukelpoinen liiketulos kasvoi 18 %, 207 miljoonaan euroon, joka oli 12,0 % liikevaihdosta. Tulosta tuki Energia-, Merenkulku- ja Portfolio-liiketoimintojen parantuneet tulokset. Liiketoiminnan rahavirta lähes kaksinkertaistui paremman tuloksen ja saatujen asiakasmaksujen hyvän tason ansiosta. Nykyinen negatiivinen nettokäyttöpääomataso on liiketoiminnallemme erittäin suosiollinen, ja odotamme sen normalisoituvan jatkossa. Jatkamme aktiivisia toimia nettokäyttöpääoman hallitsemiseksi siten, että se pysyy selvästi historiallisen pitkän aikavälin keskitason alapuolella.
Tulevaisuuden näkymät
Merenkulku
Wärtsilä ennakoi seuraavien 12 kuukauden (Q3/2025–Q2/2026) kysyntäympäristön olevan parempi kuin vertailukaudella.
Energia
Wärtsilä ennakoi seuraavien 12 kuukauden (Q3/2025–Q2/2026) kysyntäympäristön olevan samankaltainen kuin vertailukaudella.
Energian varastointi -liiketoiminta
Wärtsilä ennakoi seuraavien 12 kuukauden (Q3/2025–Q2/2026) kysyntäympäristön olevan parempi kuin vertailukaudella. Nykyinen geopoliittinen epävarmuus vaikuttaa kuitenkin erityisesti tähän liiketoimintaan ja saattaa vaikuttaa kasvuun.
Wärtsilä painottaa, että nykyiset merkittävät ulkoiset epävarmuustekijät vaikeuttavat tulevaisuuden ennusteiden tekemistä. Merkittävä geopoliittinen epävarmuus, maailmankaupan muutokset ja tulleihin liittyvä epätietoisuus aiheuttavat riskin investointipäätösten lykkäämisestä ja maailmantalouden hidastumisesta.
Q&A
Odotatte Merenkulku-liiketoiminnan seuraavien 12 kuukauden (Q3/2025–Q2/2026) kysyntäympäristön olevan ”parempi” kuin vertailukaudella. Mitkä tekijät tukevat tätä?
- Odotamme Wärtsilän keskeisten segmenttien suoriutuvan edelleen hyvin. Mahdolliseen konttialusliikenteen vähenemiseen Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä liittyy edelleen epävarmuutta. Tällä ei kuitenkaan odoteta olevan merkittävää välitöntä vaikutusta Wärtsilään.
- Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO:n) MEPC 83 ‑kokouksen tulokset sekä merenkulkualalle ehdotettu kansainvälinen hiilivero tukevat hiilineutraaliuspyrkimyksiä.
- Polttoainetehokkuutta parantavien ratkaisujen hyvä kysyntä jatkuu, minkä ansiosta alusten taloudellisuus paranee ja hiilipäästöt pienevät.
- Palveluliiketoiminnassa näemme hyviä mahdollisuuksia, koska pyrimme strategiamme mukaisesti etenemään palveluiden arvoportailla ja tukemaan asiakkaiden toiminnan tehostamista.
- Painotamme, että nykyiset merkittävät ulkoiset epävarmuustekijät vaikeuttavat tulevaisuuden ennusteiden tekemistä. Merkittävä geopoliittinen epävarmuus, maailmankaupan muutokset ja tulleihin liittyvä epätietoisuus aiheuttavat riskin investointipäätösten lykkäämisestä ja maailmantalouden hidastumisesta.
Odotatte Energia-liiketoiminnan seuraavien 12 kuukauden (Q3/2025–Q2/2026) kysyntäympäristön olevan ”samankaltainen” kuin vertailukaudella. Mitkä tekijät tukevat tätä?
- Monilla aloilla jatkuvasti etenevä sähköistyminen kasvattaa sähkön kysyntää ja tämän odotetaan jatkuvan.
- Uusiutuvan energian (tuuli- ja aurinkovoiman) ennakoidaan jatkossa olevan edullisin tapa tuottaa sähköä. Uusiutuvan energian osuus järjestelmässä kasvaa, mikä edellyttää säätövoiman lisäämistä tuotannon vaihtelun tasapainottamiseksi.
- Datakeskukset tarjoavat kiinnostavaa perusvoimatuotannon liiketoimintapotentiaalia johtuen kantaverkkojen kapasiteettirajoitteista ja verkkoliittymien viivästymisestä.
- Näkymät ovat hyvät, mutta on syytä huomata, että tilauskertymä on ollut hyvin vahva viimeisten 12 kuukauden aikana ja erityisesti vuoden 2025 toisella neljänneksellä, jolloin tilauskertymä oli ennätyksellisen korkea. Laiteliiketoiminnassa yksittäiset tilaukset voivat olla suuria, joten yksittäisen tilauksen ajoituksella voi olla suuri vaikutus vuosineljänneksen tilauskertymään.
- Useimpien asiakassegmenttien investoinnit Yhdysvalloissa jatkuvat edelleen, mutta herkkyys tuontitullien vaikutuksille vaihtelee.
- Energialiiketoiminnan asennetun laitekannan käyttöaste on vakaa, mikä tarjoaa palveluille jatkossa hyviä mahdollisuuksia.
- Painotamme, että nykyiset merkittävät ulkoiset epävarmuustekijät vaikeuttavat tulevaisuuden ennusteiden tekemistä. Merkittävä geopoliittinen epävarmuus, maailmankaupan muutokset ja tulleihin liittyvä epätietoisuus aiheuttavat riskin investointipäätösten lykkäämisestä ja maailmantalouden hidastumisesta.
Odotatte Energian varastointi -liiketoiminnan seuraavien 12 kuukauden (Q3/2025–Q2/2026) kysyntäympäristön olevan ”parempi” kuin vertailukaudella. Mitkä tekijät tukevat tätä?
- Energian varastointijärjestelmien tarve on kasvanut nopeasti, ja tarpeen odotetaan kasvavan entisestään energiasiirtymän ansiosta.
- Nykyinen geopoliittinen epävarmuus vaikuttaa kuitenkin erityisesti tähän liiketoimintaan ja saattaa vaikuttaa kasvuun.
- Yhdysvaltain markkinoilla on vastatuulia johtuen tulleihin liittyvästä epävarmuudesta. Niiden seurauksena kilpailu on lisääntynyt muilla markkinoilla.
- Vertailukauden (viimeiset 12 kuukautta) tilauskertymä on ollut alhainen johtuen Yhdysvaltojen tuontitulleista ja tilausten ajoituksesta. Projektiliiketoiminnassa yksittäiset tilaukset voivat olla suuria, joten yksittäisen tilauksen ajoituksella voi olla suuri vaikutus vuosineljänneksen tilauskertymään.
- Laitteiden tilauskertymän odotetaan paranevan vuoden 2025 jälkipuoliskolla.
- Painotamme, että nykyiset merkittävät ulkoiset epävarmuustekijät vaikeuttavat tulevaisuuden ennusteiden tekemistä. Merkittävä geopoliittinen epävarmuus, maailmankaupan muutokset ja tulleihin liittyvä epätietoisuus aiheuttavat riskin investointipäätösten lykkäämisestä ja maailmantalouden hidastumisesta.
Energia-liiketoiminnan laitetoimitusten tilauskertymä oli erittäin hyvä. Mitkä seikat tukivat tätä? Onko odotettavissa lisää datakeskustilauksia?
- Laitteiden tilauskertymä oli erittäin vahvalla tasolla ja kasvoi 303% vertailukaudesta useiden toisella neljänneksellä sovittujen kauppojen tukemana. Vuoden toisella neljänneksellä saimme esimerkiksi ensimmäisen tilauksemme Yhdysvaltain datakeskusmarkkinoilta sekä suuren EPC-tilauksen Pakistaniin toimitettavasta perusvoiman tuotantoratkaisusta. Energia-liiketoiminnan tilauskertymä oli kokonaisuudessaan kaikkien aikojen korkein.
- Useista datakeskusprojekteista käydään parhaillaan eri vaiheissa olevia neuvotteluja. Neuvottelujen saattaminen päätökseen yleensä vie aikaa.
- Laiteliiketoiminnassa yksittäiset tilaukset voivat olla suuria, joten yksittäisen tilauksen ajoituksella voi olla suuri vaikutus vuosineljänneksen tilauskertymään.
Miksi palveluiden tilauskertymä laski?
- Rullaava 12 kuukauden tilaus-laskutussuhde kaikissa muissa palveluliiketoiminnan tulovirroissa paitsi jälkiasennuksissa ja päivityksissä oli edelleen reilusti yli 1, mikä osoittaa kasvun jatkuvan.
- Palveluiden tilauskertymä laski pääasiassa matalamman projektiluontoisen aktiviteetin vuoksi jälkiasennuksissa, joiden osalta rullaava 12 kuukauden tilaus-laskutussuhde oli alle 1. Lasku johtui vahvasta vertailukaudesta vuonna 2024.
- Muun palveluliiketoiminnan (varaosat, kenttähuoltotoiminta ja palvelusopimukset) tulovirtojen kehitys oli suotuisaa, etenkin palvelusopimuksien osalta rullaavan 12 kuukauden arvon perusteella.
Miten Automation, Navigation and Control System (ANCS)- ja Marine Electrical Systems (MES) ‑liiketoimintayksikköjen myynti vaikuttaa Wärtsilän lukuihin?
- Wärtsilä ilmoitti joulukuussa 2024 myyvänsä Automation, Navigation and Control Systems (ANCS)‑liiketoimintayksikön, ja kauppa saatiin päätökseen 1.7.2025. Näin ollen ANCS on edelleen mukana Wärtsilän vuoden 2025 toisen neljänneksen luvuissa. Vuonna 2024 liiketoimintayksikön liikevaihto oli lähes 230 miljoonaa euroa. ANCS on ollut Portfolio-liiketoiminnan selkeästi kannattavin yksikkö noin 80%:n osuudella koko Portfolio-liiketoiminnan liiketuloksesta vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla. Yrityskaupalla arvioidaan olevan noin 30 miljoonan euron positiivinen vaikutus vuoden 2025 kolmannen neljänneksen vertailukelpoisuuteen vaikuttaviin eriin, riippuen kaupan jälkeen tehtävistä oikaisuista.
- Marine Electrical Systems (MES)‑liiketoimintayksikön myynnistä ilmoitettiin 17.7.2025, ja kaupan arvioidaan toteutuvan vuoden 2025 viimeisen neljänneksen aikana. Vuonna 2024 liiketoimintayksikön liikevaihto oli 100 miljoonaa euroa. Vuoden 2025 toisella neljänneksellä Wärtsilä raportoi vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä ‑17 miljoonaa euroa liittyen MES-liiketoimintayksikön luokitteluun myytävänä olevaksi omaisuuseräksi.
Miksi Energian varastointi -liiketoiminnan tilauskertymä oli niin alhainen?
- Energian varastointi -liiketoiminnan tilauskertymä laski 79%. Yhdysvaltain markkinoilla on vastatuulia johtuen tulleihin liittyvästä epävarmuudesta. Niiden seurauksena kilpailu on lisääntynyt muilla markkinoilla. Laitteiden tilauskertymän odotetaan paranevan vuoden 2025 jälkipuoliskolla.
- Nykyinen geopoliittinen epävarmuus vaikuttaa kuitenkin erityisesti tähän liiketoimintaan ja saattaa vaikuttaa kasvuun.
- Tämänhetkisessä kiristyvässä kilpailutilanteessa keskitymme markkinoihin ja asiakassegmentteihin, jotka arvostavat ydinlupaustamme ensiluokkaisesta suorituskyvystä, luotettavuudesta ja lämpöturvallisuudesta.
- On hyvä muistaa, että kyse on projektiliiketoiminnasta, jossa yksittäisen tilauksen ajoituksella voi olla suuri vaikutus vuosineljänneksen tilauskertymään. Projektien keskikoko on kasvanut, mikä lisää entisestään yksittäisten projektien vaikutusta liiketoimintaan.
Merenkulku- ja Energia-liiketoimintojen yhdistetty kehitys jatkui hyvänä, ja olette jo hyvin lähellä kannattavuustavoitettanne. Saavutatteko tavoitteenne jo tämän vuoden aikana?
- Olemme asettaneet Merenkulku- ja Energia-liiketoiminnoille selväksi yhdistetyksi tavoitteeksi 5%:n vuotuisen orgaanisen kasvun ja 14%:n liikevoittomarginaalin.
- Vuoden 2025 toinen neljännes oli askel oikeaan suuntaan molempien liiketoimintojen vakaan kasvun ja liikevoittomarginaalin paranemisen ansiosta. Viimeisten 12 kuukauden vuotuinen orgaaninen kasvu oli 19% ja liikevoittomarginaali 13,1% (11,6).
- Emme ole ilmoittaneet tarkkaa aikataulua tavoitteiden saavuttamiselle, mutta olemme edistyneet hyvin ja uskomme saavuttavamme tavoitteet.
Liiketoiminnan rahavirta toisella vuosineljänneksellä oli erittäin vahva. Mistä tämä johtui ja mitkä ovat odotuksenne jatkossa?
- Liiketoiminnan rahavirta lähes kaksinkertaistui 416 miljoonaan euroon verrattuna vuoden takaiseen 216 miljoonaan euroon. Liiketoiminnan rahavirran hyvää kehitystä tuki parempi tulos ja saatujen asiakasmaksujen hyvä taso. Nettokäyttöpääoma parani edelleen ja oli toisen vuosineljänneksen lopussa ‑924 miljoonaa euroa.
- On syytä huomata, että nykyiset negatiiviset nettokäyttöpääomatasot ovat liiketoiminnallemme erittäin suotuisia. Nettokäyttöpääomamme on ollut keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä aina positiivinen, mutta vuosien 2023 ja 2024 lopussa nettokäyttöpääoma oli negatiivinen.
- Kaikkiin nettokäyttöpääoman osa-alueisiin (maksuehdot, saatavat, velat, varastotasot jne.) vaikuttavat jatkuvat toimenpiteet auttoivat pienentämään nettokäyttöpääomaa vuonna 2025.
- Vaikka moni näistä nettokäyttöpääomaan vaikuttavista toimista on kestävä parannus, esimerkiksi varastojen optimointi, myöhästyneiden saatavien väheneminen ja nopeammat läpimenoajat, uskomme että nettokäyttöpääoman suhde liikevaihtoon normalisoituu keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä vähemmän negatiiviselle tai mahdollisesti lievästi positiiviselle tasolle.