Wärtsilä haastoi Vaasan Sportin ja VPS:n siivoustalkoisiin

Wärtsilä Finland Oy, Paikallinen uutinen 7 kesäkuuta 2019 at 10.00 UTC+2

185-juhlavuotensa kunniaksi Wärtsilä haastoi 22.5. Vaasan Sportin ja Vaasan Palloseuran siivoustalkoisiin.

"Rantojen siivoustapahtuma sopii erinomaisesti arvoihimme, ja olemme aikaisemminkin näitä Siisti Biitsi -siivoustalkoita järjestäneet eri paikkakunnilla. Tällä kertaa halusimme kuitenkin ottaa mukaan myös kaksi vaasalaista urheiluseuraa, sillä molemmat ovat sponsoriyhteistyöstä keskusteltaessa osoittaneet kiinnostuksensa myös yhteiskuntavastuulliseen toimintaan", Wärtsilä Finlandin viestintäjohtaja Hanna-Mari Soini kertoo.

Tapahtuma järjestettiin yhdessä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa, jonka toimintaa Wärtsilä on tukenut jo vuosia. Yhdistys tekee tärkeää työtä Suomen merialueiden, rantojen ja saariston puhtaana pitämiseksi.

Siivoustalkoisiin Onkilahden alueella Vaasassa osallistui wärtsiläläisiä, Sportin ja Vepsun pelaajia sekä Pidä Saaristo Siistinä ry:n työntekijöitä. Vaasan kaupunki tarjosi käyttöömme siivousvälineet sekä huolehti roskien poisviennistä ja kierrätyksestä.   

Katso video tapahtumasta: