Wärtsilä Finland mukana käynnistämässä EnergyLab-hanketta Vaasassa

Wärtsilä Finland Oy,
  • Paikallinen tiedote
1. heinäkuuta 2013 klo 10.00 FLE Standard Time

Wärtsilä Finland Oy, Vaasan yliopisto ja Oy Vaasa Parks Ab ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen yhteisen EnergyLab-laboratoriorakennuksen suunnittelusta. Vaasan Palosaarelle rakennettavan tuotekehitys-, tutkimus- ja koulutuslaboratorion suunnittelu toteutetaan syksyn 2013 aikana ja laboratoriokiinteistön rakennustöiden on tarkoitus alkaa vuoden 2014 alussa. Kolmikerroksisen 2600 m2:n laboratoriorakennuksen rakentaminen kestää arviolta vuoden ja tavoitteena on, että tilat ovat Vaasan yliopiston ja Wärtsilä Finland Oy:n käytössä vuoden 2015 alkupuolella.

”Projekti tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia yhteiseen tutkimustoimintaan, mikä entisestään vahvistaa yhteistyömme yliopistomaailman kanssa. Wärtsilän osaaminen ja kilpailukyky lisääntyy samalla kun tuemme osaavan työvoiman saantia tulevaisuudessa”, toteaa Wärtsilä Finlandin toimitusjohtaja Stefan Damlin.

Kevään 2013 aikana valmistellun laboratoriohankkeen tavoitteena on lisätä korkeakoulujen yhteistyötä energiateknologiayritysten kanssa moottori- ja polttoainetutkimuksen yhteisen tutkimusalustan avulla. Laboratorioprojektin valmistelun käynnistäjinä olivat Vaasan yliopisto ja Wärtsilä Finland. Valmistelua on tehty Vaasa Parksin johdolla yhteistyössä Vaasan kaupungin kanssa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Stefan Damlin, Wärtsilä Finland Oy, puh. 050 5570 726

© 2020 Wärtsilä