Wärtsilä käynnistää toimenpiteet koronaviruksen (COVID-19) vaikutusten lieventämiseksi ja peruu arvionsa markkinanäkymistä

Wärtsilä Corporation, Pörssitiedote 31 maaliskuuta 2020 at 15.45 UTC+2

Wärtsilä käynnistää toimenpiteet koronaviruksen (COVID-19) vaikutusten lieventämiseksi ja peruu arvionsa markkinanäkymistä

Koronaviruksen (COVID-19) puhkeaminen ja pandemian hillitsemiseksi tehtävät toimenpiteet ympäri maailmaa vaikuttavat yhä vahvemmin markkinoihin, joilla Wärtsilä toimii. Tämän seurauksena taloudellisen toiminnan odotetaan hidastuvan maailmanlaajuisesti. Laskukauden pituus ja syvyys jäävät nähtäviksi.

Wärtsilä on tehnyt monia erityisjärjestelyjä kaikissa viruksen vaikutusalueella olevissa toimipisteissään varmistaakseen liiketoiminnan jatkuvuuden sekä turvatakseen henkilöstönsä terveyden ja turvallisuuden. Erityisjärjestelyihin sisältyy työvuorojen ja tuotannon uudelleenjärjestelyjä tartuntojen välttämiseksi, hajautetun hankinnan optimoitu käyttö sekä virtuaalityökalujen hyödyntäminen testeissä ja validoinneissa sekä huoltotoiminnassa. Etätyöskentelyä suositellaan vahvasti kaikkialla missä mahdollista, ja sitä tuetaan digitaalisen yhteistyön mahdollistavalla teknologialla. Tällä hetkellä useimmat tehtaat ovat toiminnassa vaikkakin tavallista alhaisemmalla kapasiteetilla. Wärtsilä on toistaiseksi pystynyt turvaamaan valtaosan asiakastoimituksista.

Tilauskertymä ja laskutus ovat kehittyneet pääosin odotusten mukaisesti tammi-helmikuussa. Lisääntyvät rajoitukset vaikuttavat kuitenkin Wärtsilän toimitusaikatauluihin, pääsyyn asiakkaiden toimipisteisiin ja mahdollisuuksiin tehdä huoltotöitä. Myös toimitusketjuissa ja logistiikassa on häiriöitä. Lisäksi heikkenevän makrotaloudellisen ympäristön ja koronaviruksen asiakasvaikutusten odotetaan vähentävän Wärtsilän ratkaisujen ja palveluiden kysyntää. Tällä on olennainen vaikutus Wärtsilän vuoden 2020 liikevaihtoon ja tulokseen maaliskuusta alkaen. Taloudellista vaikutusta ei pystytä tällä hetkellä kokonaisuudessaan määrittämään, sillä se riippuu viruksen leviämisen hillitsemiseksi tehtävien toimenpiteiden kestosta ja suuruudesta sekä markkinoiden elpymisen nopeudesta. Wärtsilä on päättänyt perua arvionsa vuoden 2020 markkinanäkymistä, kunnes näkyvyys on parempi.

Wärtsilä tekee ennakoivia toimenpiteitä minimoidakseen maailmanlaajuiseen toimintaansa kohdistuvat negatiiviset vaikutukset. Samalla yhtiö kuitenkin huolehtii kyvystään sekä palata normaaliin toimintaan markkinoiden elpyessä että tarttua tulevaisuuden kasvumahdollisuuksiin. Toimenpiteisiin sisältyy työtuntien vähentäminen, lomautusten käynnistäminen, rekrytoinnin rajoittaminen sekä ulkoisen henkilöstön ja konsulttien käytön vähentäminen. Lisäksi harkinnanvaraisia kuluja vähennetään ja muita kuin kriittisiä kehitysprojekteja lykätään.

Toimenpiteet toteutetaan paikallisesti kunkin maan olosuhteista riippuen. Wärtsilä arvioi näiden toimenpiteiden tuovan noin 100 miljoonan euron väliaikaiset kustannussäästöt. Markkinatilannetta seurataan jatkuvasti, ja lisätoimenpiteitä tehdään tarpeen mukaan.

Wärtsilän johtokunnan jäsenten kiinteitä palkkoja leikataan väliaikaisesti 20%. Syntyvät säästöt lahjoitetaan  hankkeisiin, joilla torjutaan koronaviruspandemian vaikutuksia.

“Viruksen ja sen hillitsemiseen tähtäävien toimenpiteiden levittyä ympäri maailmaa toimintamme on kohdannut väliaikaisia häiriöitä, ja kysyntäympäristö on heikentynyt.  Päätös vähentää monien kallisarvoisten kollegoiden työaikaa on hyvin raskas, mutta se on välttämätöntä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Olen johtokunnan kanssa kuitenkin sitoutunut viemään Wärtsilän tämän kriisin läpi. Olen vakuuttunut, että wärtsiläläisten kokemus, osaaminen ja yhteishenki palauttavat meidät hyvään asemaan, kun markkinat alkavat elpyä. Tulevien viikkojen ja kuukausien aikana keskitymme varmistamaan henkilöstömme, asiakkaidemme, yhteistyökumppaneidemme ja yhteisömme terveyden ja turvallisuuden. Lisäksi olemme sitoutuneet pitämään yhteiskuntien pyörät pyörimässä turvaamalla merenkulun ja sähköntuotannon jatkumisen,” sanoo Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola.

Aiemmat näkymät vuodelle 2020 (julkaistu 30.1.2020):

Wärtsilän palvelujen ja ratkaisujen kysynnän odotetaan tulevien 12 kuukauden aikana olevan jonkin verran alempi kuin edeltävien 12 kuukauden aikana. Liiketoiminnoittain tarkasteltuna odotukset ovat seuraavanlaiset:

  • Wärtsilä Marine -liiketoiminnan näkymät ovat vaimeat. Alhaisten alustilausmäärien odotetaan vaikuttavan laitteiden kysyntään.
  • Wärtsilä Energy -liiketoiminnan näkymät ovat vaimeat. Vaikka laitteiden tilauskertymän odotetaan paranevan jonkin verran, markkinaolosuhteet ovat edelleen haastavat.

Wärtsilän tämänhetkisestä tilauskannasta on määrä toimittaa vuoden 2020 aikana 3.571 miljoonaa euroa (3.696), joka koostuu pääasiassa laitetoimituksista.
 

Arjen Berends                                       Kari Hietanen
Talous- ja rahoitusjohtaja                      Johtaja, yhteiskuntasuhteet ja lakiasiat

 

Lisätietoja:

Arjen Berends
Talous- ja rahoitusjohtaja
Wärtsilä Oyj Abp

Puh. 010 709 5444
arjen.berends@wartsila.com

Natalia Valtasaari
Sijoittajasuhdejohtaja
Wärtsilä Oyj Abp

Puh. 010 709 5637
natalia.valtasaari@wartsila.com

Lehdistökontakti:

Atte Palomäki
Johtaja, viestintä, brändi ja markkinointi
Wärtsilä Oyj Abp
Puh. 010 709 5599
atte.palomaki@wartsila.com

 

Wärtsilä lyhyesti
Wärtsilä on kansainvälisesti johtava älykkään teknologian ja kokonaiselinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Wärtsilä maksimoi asiakkaiden alusten ja voimalaitosten ympäristötehokkuuden ja taloudellisuuden keskittymällä kestäviin innovaatioihin, data-analytiikkaan ja kokonaishyötysuhteeseen. Vuonna 2019 Wärtsilän liikevaihto oli 5,2 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 19.000. Yrityksellä on yli 200 toimipistettä yli 80 maassa eri puolilla maailmaa. Wärtsilän osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
www.wartsila.com