MM_artikkeli

Vastassa tuntemattomia kilpailijoita − valppaana Slushissa

Merenkulkualalla Wärtsilä on jättiläinen, mutta startup-maailmassa lilliputti. Slush 2015 -tapahtuman yhteydessä järjestetty Marine Mastermind -innovaatiokilpailu muutti käsitystä yhtiöstä, mutta kehittymistä on jatkettava edelleen päivittäin. Jonain päivänä vastassa voi olla kilpailija, joka muuttaa koko pelin suunnan.


Spin-off, pipeline, non-core, win-win, venture, mindset, startup scene –  Tero Hottinen puhuu sujuvasti startuppia. Wärtsilän liiketoimintainnovaatioista vastaavana johtajana hän on yhtiössä uuden ja vanhan välinen yhdistävä voima.

”Digitalisaatio valtaa alaa kaikkialla,  niin myös Wärtsilässä.”

Vanha ja vankka koneisto otti ensiaskeleensa nopeasti muuttuvaan ja eläväiseen startup-maailmaan neljä vuotta sitten käynnistämällä spin-off-aloitteen Wärtsilän innovaatiofoorumin alaisena.

”Se oli keino tarkastella ydintoimintojen ulkopuolista immateriaaliomaisuutta ja nähdä, mitä yhtiön ulkopuolella tapahtuu. Meillä on muutamia tästä vauhtiin lähteneitä hankkeita. Wärtsilä antoi liiketoimintaideoita kehitettäväksi pienille yksiköille, niin sanotuille pumpuille”, Hottinen kertoo.

”Saimme vahvan käsityksen siitä, miten yhtiön tulisi toimia ja tehdä yhteistyötä startup-yritysten kanssa. Opimme, että startup-maailmassa tapahtuu koko ajan paljon ja että tämä voi mahdollisesti aiheuttaa muutoksia.”


Slush_TeroHottinen
”Olemalla mukana startup-maailmassa opimme sekä startup- että pääomasijoittajien ajatusmaailmaa. Meidän tulisi löytää win-win-tarinoita koska tavoitteemme on kasvaa. Tämä on osa strategiaamme ja haluamme kasvaa digitaalisaatiossa. Meidän täytyy olla siellä mukana”, sanoo Tero Hottinen, General Manager of Innovation.

Ällistyttävä Marine Mastermind

Vuoteen 2015 mennessä Wärtsilä oli oppinut niin paljon startup-ympäristöstä ja sen luomista mahdollisuuksista, että oli aika ottaa seuraava suuri askel. Tällöin syntyi innovaatiokilpailu Marine Mastermind. Marine Mastermind toi yhteen lähes 50 yrittäjää ympäri maailman kilpailemaan uusien ja ainutlaatuisten digitaalisten palvelujen löytämisessä merenkulkualalle. Kilpailu kohdennettiin sekä olemassa oleville yhtiöille että uusille aloitteleville yrittäjille.

”Marine Mastermind oli täysin uudenlainen kokemus ja huikea menestys. Kilpailu käynnistettiin startup-hengen mukaisesti eikä hyväksyntää liiemmälti kyselty. Nyt ajatellen tämä toimintatapa olikin juuri oikeanlainen”, Hottinen muistelee.

Mitä Marine Mastermind opetti?

”Saimme hyvän käsityksen siitä, mitä omien ympyröidemme ja perinteisten tuotteidemme ulkopuolella tapahtuu. Olemme tehneet yhteistyötä yhteensä yhdeksän kilpailuun osallistuneen yhtiön kanssa.”

Voittanut startup-yritys Marina Ahoy, joka on kotoisin Virosta, kehittää satamien asiakaspalvelupisteitä ja käytännöllisiä sovelluksia merimiehille. Yrityksen voittokonsepti oli innovatiivinen työkalu, joka mahdollistaa merimiehille ja satamille reaaliaikaisen yhteyden rutiinitoimintojen automatisointiin, jolloin satamat voivat toimia kellon ympäri.

Voittaja sai palkinnoksi kehittää ideaansa Lean Innovation Labissä, ja tämän prosessin tuloksena syntyi liiketoimintakonsepti. Innovaatiolaboratoriossa Wärtsilä toteutti yhdessä Marina Ahoyn ja Shift Actionsin kanssa kuuden viikon intensiivisen kehitysjakson testatakseen Marina Ahoyn sovelluksen soveltuvuutta kaupallisen merenkulun alalle.

”Tuloksena oli hieno liiketoimintamalli. Kilpailun jälkeen Marina Ahoy arvioi liiketoimintamahdollisuuksiaan ja päätyi lopputulokseen, että konsepti olisi liian kaukana heidän ydintoimialastaan. Nyt etsimme muita etenemistapoja voittokonseptin suhteen”, Tero Hottinen selvittää.

Kilpailu synnytti Wärtsilässä uutta uskoa startup-yhteistyöhön. Yhtiön hiljattain palkkaama Chief Digital Officer Marco Ryan kertoo, miten startupeista voidaan saada tuottavaa liiketoimintaa.

”Meillä on merkittäviä digitaalisia tavoitteita ja yksi osa on uudenlainen toimintatapa startup-yritysten kanssa – tapa, jolla pyrimme luomaan uusia liiketoiminta- ja kumppanuusmalleja.”

Marco Ryan Slush

”Wärtsilä haluaa olla mukana Slushissa sillä se on yksi tärkeimpiä tapahtumia maailmassa ja se auttaa katsomaan päivittäisen perspektiivin ulkopuolelle ja näkemään minne trendit, innovaatiot ja uusi ajattelu vievät maailmaa. Slush myös tarjoaa tilaisuuden verkostoitumiseen, pätevien ihmisten tapaamiseen ja mahdollisten yritysostomahdollisuuksien  kartoittamiseen”, sanoo Marco Ryan, Wärtsilän Chief Digital Officer.

Pienet tiimit voivat toteuttaa ISOJA asioita

Yksi Wärtsilän startup-matkan tosielämän esimerkeistä on Pasi Ojala. Hänen yhtiönsä Aikumo osallistui Marine Mastermind -kilpailuun. Aikumo pääsi kilpailun finaaliin, mutta ei voittanut. Ojala sai kuitenkin kilpailusta henkilökohtaisen voiton, hän nimittäin pääsi Wärtsilän palkkalistoille hieman alle vuoden kuluttua Slushista. Aikumon liiketoimintaideana oli käyttää analytiikkaa palveluna, ja nyt Ojala johtaa Wärtsilän sisällä tietotiimiä, joka työskentelee samantyyppisten asioiden kanssa kuin Aikumo.

Toimiko Wärtsilä siis juuri kuten isojen yhtiöiden usein väitetään startup-ympäristössä toimivan? Isot yhtiöt ovat siellä ainoastaan syödäkseen pienet ja niiden ammattilaiset tai eliminoidakseen kilpailun.

”En tunne myyneeni sieluani, koska minusta tuli wärtsiläläinen. Tiimini toimii suurelta osin samalla alalla kuin startup-yritykseni. Tavoitteena on vain saada iso toimimaan samoin kuin pienetkin”, Ojala kertoo.

”Tiedon tehokas käyttö on tässä avainasemassa. Kun on tietoa, on aina myös joku, joka haluaa käyttää sitä. Tiedon hyödyntämiseen ei tarvita isoja organisaatioita”, hän jatkaa.

Tämä on yksi niistä asioista, joissa Marco Ryan arvelee Wärtsilän voivan oppia startup-yrityksiltä.

”Kestäviin tuloksiin pääseminen ei edellytä isoja tiimejä. Pieni valtuutettu tiimi, jolla on tarvittava teknologia sekä yhteinen sitoutuminen tulokseen, voi saada nopeasti aikaan hämmästyttäviä tuloksia. Mahdollisesti juuri tämä ketteryys tarjoaa meille eniten potentiaalia”, Ryan miettii.

Ryanin mukaan tärkein startupeilta tuleva oppi on se, että asiakas on kuningas.

”Meidän tulisi ottaa opiksi startupien tinkimättömästä keskittymisestä asiakkaiden tarpeisiin sekä suunnitteluajattelun asiakaslähtöisyydestä kehitettäessä uusia tuotteita ja ratkaisuja.”

”Myös startupien toimintatavasta on opittavaa. Tämä liittyy edeltävään asiaan, mutta myös ajatukseen saada MVP (minimum viable product) markkinoille käyttämällä toimintatapaa ”testaa-opi-optimoi” kaupallisuuden jalostamiseksi ja edistämiseksi”, Ryan sanoo.


pasi_ojala1
”Tärkein asia, jonka olen oppinut startupeista, on se että ideat, jotka lisäävät arvoa ja asioiden yksinkertaisuutta, menestyvät. Liian monimutkaiset ideat eivät ole houkuttelevia”, sanoo Pasi Ojala, Wärtsilän Advanced Analytics Manager, entinen startup-yrittäjä.

Matka eteenpäin

Huolimatta melko lyhyestä matkastaan startupien kanssa on selvää, että Wärtsilä on tullut jäädäkseen. Sekä Tero Hottinen että Pasi Ojala ovat samaa mieltä siitä, että Wärtsilä on sijoittunut hyvin, ja on jopa edellä perinteisiä kilpailijoitaan.

”Meillä on erittäin hyvä maine startup-maailmassa, koska tekemämme asiat ovat tehneet meistä kiinnostavia ja tähtäämme aidosti todelliseen win-win-tilanteeseen. Me olimme Wärtsilän nykyisen teknologiajohtajan Ilari Kallion kanssa aiemmin käytännössä luomassa spin-off-pipelinea”, Hottinen kuvailee.

”Ollakseni rehellinen olemme kuitenkin edelleen lapsen kengissä verrattuna isoihin startup-alueisiin, kuten Israeliin, Berliiniin tai Piilaaksoon. Me emme näy tuossa ympäristössä lainkaan. Olemme vain yksi yhtiö muiden joukossa. Jos sitäkään.”

Chief Digital Officer Marco Ryanin on vielä liian varhaista paljastaa yhtiön startup-strategian jatkosuunnitelmia, sillä hän on ollut Wärtsilässä vasta muutaman kuukauden. Jos salaisuuden verhoa raotetaan hieman, voidaan nähdä strategia, joka muodostuu yritysostoista, yhdessä kehittelystä, ajatushautomoista ja kumppanuuksista.

”Voin sanoa, että ainakin voimme toimia joustavammin ja tarjota startupeille helpomman pääsyn tietoihimme ja ideoihimme sekä testata sitä kautta uusia kumppanuuksia. Voimme olla myös mukana luomassa uusia ideoita”, hän kertoo.

”Lisäksi voimme tutkia startupien vaikutusta uusiin liiketoimintamalleihimme ja uusiin tulovirtoihin.”

Kuka tahansa voi olla tuleva kilpailija

Digitalisaatio tarjoaa kaikilla aloilla liiketoimintamahdollisuuksia yhtiöille, joita ei ole aiemmin pidetty kilpailijoina. Ne voivat olla startupeja tai yhtiöitä, vanhoja ja uusia.

Jos nukut muutoksen ohi, joku voi päästä yllättämään.

”Emme voi vain istua ja odottaa – meidän on oltava hereillä. Jonain päivänä joku luo alamme überisaation ja sitten olemme hukassa. Yritämme siis pysytellä askeleen edellä ja olla valppaina”, Tero Hottinen sanoo.

Hottinen ja Pasi Ojala aistivat samantyyppisiä muutoksia merenkulkualan tulevaisuudessa:

”Uskon että seuraava läpimurto tapahtuu logistiikassa – sillä alalla tulee tapahtumaan jotain hyvin pian”, pohtii Ojala.

”Jotkin tulevista innovaatioista liittyvät mitä luultavimmin satamiin ja lastialuksiin – eli logistiikkaan. Tällä kentällä voi olla enemmän pelaajia nopeammin kuin uskommekaan. Pelin nimi muuttuu, jos isot pelurit, kuten Google tai Amazon lähtevät mukaan merenkulkubisnekseen, mihin merkit jo viittaavat”, Hottinen lopettaa.

© 2018 Wärtsilä