Shanghai_China_DSC01200
Wärtsilä
sijoituskohteena

Wärtsilän teknologiajohtajuus ja alan johtava palveluverkosto antavat meille hyvät lähtökohdat tarttua mahdollisuuksiin, joita meri- ja energiateollisuuksien kasvava ympäristökeskeisyys tarjoaa.

Screenshot 2023-11-21 124535

Merenkulku

Merenkulussa lisääntynyt sääntely ja vihreiden kuljetusten kysyntä tulee johtamaan ennennäkemättömään murrokseen niin uusien alusten kuin jälkiasennustenkin kohdalla. Yritysten ympäristösitoumukset asiakkaitaan kohtaan ja sijoittajilta tuleva paine asettaa vastuullisuustavoitteita kasvattavat vihreiden merikuljetusten kysyntää. Hiilineutraaliuteen pyrkiminen muokkaa meriteollisuuden tulevaisuutta, sillä kasvihuonekaasujen päästöt on määrä puolittaa vuoteen 2050 mennessä. 

Wärtsilä kehittää moottoreita ja polttoainekaasun jakelujärjestelmiä, jotka auttavat varustamoita vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä. Polttoainejoustavuus ja alusten hyötysuhde ovat kehitystoimenpiteiden kärjessä.

Wärtsilän optimointi- ja turvallisuusratkaisut tukevat reaaliaikaista päätöksentekoa auttamalla tekemään optimaalisia reittivalintoja ja operoimaan satamissa tehokkaasti, jolloin saavutetaan tuntuvia polttoainesäästöjä.

Energia

Tuuli- ja aurinkovoima ovat nousemassa nopeasti hallitseviksi energianlähteiksi; uusiutuvan energian tuotannon arvioidaan kasvavan kahdeksankertaiseksi vuoteen 2050 mennessä. Tuuli- ja aurinkovoiman saatavuus on luonnostaan vaihtelevaa, joten siirtyminen kohti 100-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa vaatii tuekseen säätövoimaa. Wärtsilä tarjoaa joustavia voimalaitosratkaisuja sekä perusvoiman että säätövoiman tuotantoon tukeakseen optimoitua siirtymää kohti uusiutuvaa energiaa. Ohjelmistoalustamme GEMS on alan johtava ratkaisu ja auttaa asiakkaitamme optimoimaan erilaisia sähköntuotantomuotoja ja saavuttamaan edullisimmat kokonaiskustannukset.

Tasapainottavat ratkaisumme tukevat verkon vakautta ja nostavat tai laskevat tarvittaessa tehoa energian varastointijärjestelmillä tai kaasumoottoreilla. Tasapainottavat voimalat ja energian varastointi ovat toisiaan täydentäviä teknologioita. Markkinoiden johtavat teknologiamme mahdollistavat sen, että uusiutuvan energian osuutta sähköjärjestelmissä voidaan lisätä turvallisesti, laitteistot ottavat huomioon tulevaisuuden vaatimukset ja päästöjä voidaan vähentää.

Kasvatamme suorituskykyyn perustuvien sopimuksien osuutta

Wärtsilällä on alansa johtava palveluverkosto, mikä luo merkittäviä mahdollisuuksia tukea asiakkaiden menestystä erinomaisen käyttöasteen ja luotettavuuden sekä erilaisten elinkaariratkaisujen kautta. Verkostomme tuottaa ennaltaehkäisevää, optimoitua palvelua ja tarjoaa mahdollisuuden päivityksille ja etätuelle läpi asennusten koko elinkaaren.

Wärtsilän kasvumahdollisuudet kaikissa suorituskykyyn perustuvissa sopimuksissa ovat merkittävät. Ei-sopimuspohjaisissa palveluissa tuemme asiakkaitamme hyödyntämällä digitaalisia ratkaisuja asiakastiedon hankinnassa ja automatisoitujen uusien myyntimahdollisuuksien hallinnassa. Tarjoamme suorituskykyparannuksia optimoidun kunnossapidon ja suorituskykyyn perustuvien huoltosopimusten kautta, jolloin Wärtsilä jakaa operatiivisen riskin asiakkaan kanssa ja takaa asennusten suorituskyvyn hyödyntämällä etäyhteyksiä, dataa ja analytiikkaa.

Vihreän siirtymän odotetaan avaavan Wärtsilän asennetun moottorikannan piirissä jälkiasennus- ja konversiomahdollisuuksia yli 2,5 miljardin euron arvosta seuraavien 5–10 vuoden aikana.

Tuloshakuinen toimija

Wärtsilän vahva taloudellinen asema ja maksuvalmius tukevat pääoman allokointiperiaatteitamme ja antavat meille mahdollisuuden tehdä strategisia investointeja samalla kun tarjoamme vakaita osinkoja osakkeenomistajillemme.

Wärtsilän taloudelliset tavoitteet vahvistettiin viimeisimpänä vuoden 2023 pääomamarkkinapäivässä.

    Screenshot 2023-11-21 130047

    Johtava yhteistyökumppani siirtymässä kohti hiilineutraaliutta

    Wärtsilä on ansioitunut innovaatioissa, ja osaamisellamme on keskeinen rooli meri- ja energiateollisuuden kestävän tulevaisuuden turvaamisessa. Merenkulun ja energian tutkimus- ja kehitystoiminnassa (T&K) ja uusien teknologioiden valmistuksen välillä on vahvoja synergioita. Wärtsilä aikoo myös jatkossa, läpi koko hiilineutraaliuteen pyrkivän siirtymän, pitää T&K-investointinsa noin 4 prosentissa liikevaihdosta.

    Merenkulku- ja energia-alan siirtyminen kohti hiilineutraaliutta edellyttää useita erilaisia ratkaisuja. Keskitymme kehittämään tärkeimpiä teknologioitamme ja pystymme varmistamaan laajan ratkaisuvalikoiman asiakkaillemme solmimalla kumppanuuksia teknologiatoimittajien kanssa. Wärtsilän moottoreissa voi jo nyt käyttää biopolttoaineita, metanolia ja jopa 25% vetyseoksia. Vuoden 2023 viimeisellä vuosineljänneksellä julkistimme puhtaalla ammoniakkipolttoaineella toimivan moottorikonseptin, ja odotamme saavamme puhtaalla vedyllä toimivan moottorikonseptin vuoteen 2025 mennessä. On tärkeää huomata, että vaikka meri- ja energiateollisuuksien hiilineutraaliuden eteen on tehtävä vielä paljon työtä, Wärtsilällä on jo nyt ratkaisuja ja teknologioita, jotka mahdollistavat siirtymän hiilineutraaliin merenkulkuun ja kokonaan uusiutuviin energianlähteisiin perustuviin energiajärjestelmiin.