Hallituksen valiokunnat

Päivitetty 8.3.2024

Hallitus asettaa vuosittain tarkastusvaliokunnan ja henkilöstövaliokunnan. Hallitus voi asettaa myös muita valiokuntia, mikäli se toteaa sen tarpeelliseksi yhtiökokouksen jälkeen pidettävässä järjestäytymiskokouksessaan. Hallitus nimittää valiokuntien jäsenet ja puheenjohtajan ottaen huomioon valiokunnan tehtävien edellyttämän asiantuntemuksen ja kokemuksen. Hallituksella on myös oikeus erottaa valiokuntien jäseniä. Valiokuntien jäsenet nimitetään hallituksen toimikauden ajaksi. Valiokuntien jäsenten lisäksi myös muut hallituksen jäsenet voivat niin halutessaan osallistua valiokuntien kokouksiin. Valiokuntien tehtävänä on valmistella hallituksen kokouksissa päätettäväksi tulevia asioita. Valiokunnilla ei ole omaa itsenäistä päätösvaltaa.

Tarkastusvaliokunta

Hallitus nimittää tarkastusvaliokunnan avustamaan hallitusta sille kuuluvan valvontatehtävän hoitamisessa. Hallitus valitsee keskuudestaan tarkastusvaliokuntaan vähintään kolme jäsentä. Valiokunnan jäsenillä tulee olla tehtävään tarvittava pätevyys. Enemmistön tarkastusvaliokunnan jäsenistä tulee olla yhtiöstä riippumattomia ja vähintään yhden jäsenen tulee olla riippumaton yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista.

Hallitus määrittelee tarkastusvaliokunnan tehtävät vahvistamassaan työjärjestyksessä. Tarkastusvaliokunta seuraa tilinpäätöksen raportointiprosessia sekä sisäisen valvonnan ja tarkastuksen ja riskienhallintajärjestelmien tehokkuutta. Lisäksi valiokunta tarkastaa kuvauksen taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteistä, seuraa tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen lakisääteistä tilintarkastusta, arvioi lakisääteisen tilintarkastusyhteisön riippumattomuutta sekä valmistelee päätösehdotuksen tilintarkastajan valinnasta. Tarkastusvaliokunnan muihin tehtäviin lukeutuvat yhtiön tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden arviointi ja niihin tehtyjen muutosten hyväksyminen, yhtiön osavuosikatsausten ja tilinpäätösten sekä tilintarkastajan tarkastusvaliokunnalle laatimien raporttien käsittely, lakien ja määräysten noudattamisen varmistamiseen tarkoitettujen prosessien arviointi sekä yhtiön rahoitustilanteen ja verotuksen seuraaminen.

Tarkastusvaliokunta käsittelee myös yhtiön hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä annetun selvityksen sekä käsittelee ja atkaisee muut hallituksen mahdollisesti esille nostamat asiat, jotka kuuluvat tarkastusvaliokunnan vastuulle.

Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja kutsuu valiokunnan koolle tarvittaessa. Hän myös esittelee valiokunnan ehdotukset hallitukselle ja raportoi hallitukselle säännöllisesti valiokunnan kokouksista.

Tarkastusvaliokunta vuonna 2024

Puheenjohtaja Tiina Tuomela, jäsenet Karen Bomba ja Morten H. Engelstoft. Kaikki jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista. 

Tarkastusvaliokunta:
- Tiina Tuomela (puheenjohtaja)
- Karen Bomba
- Morten H. Engelstoft

Tarkastusvaliokunnan jäsenten kokousosallistumiset vuonna 2023

Tarkastusvaliokunta kokoontui viisi kertaa vuonna 2023, ja jäsenten osallistumisprosentti oli 93.

 

Tarkastusvaliokunta

Karen Bomba

5/5

Morten H. Engelstoft

3/4

Tiina Tuomela

5/5

 

Henkilöstövaliokunta

Hallitus nimittää henkilöstövaliokunnan avustamaan työtään. Hallitus nimittää keskuudestaan valiokuntaan vähintään kolme jäsentä. Enemmistön valiokunnan jäsenistä tulee olla yhtiöstä riippumattomia.

Hallitus määrittelee henkilöstövaliokunnan tehtävät vahvistamassaan työjärjestyksessä. Henkilöstövaliokunta valmistelee tarpeen mukaan toimitusjohtajan, toimitusjohtajan mahdollisen sijaisen ja muiden johtokunnan jäsenten nimitysasiat hallituksen käsiteltäviksi. Henkilöstövaliokunta valmistelee hallituksen käsiteltäväksi toimitusjohtajan ja johtokunnan jäsenten palkitsemisperiaatteita, kannustinjärjestelmiä sekä heidän palkitsemistaan koskevat ehdotukset. Lisäksi henkilöstövaliokunta arvioi organisaation kehitystarpeita sekä yrityskulttuurin ja strategian yhdenmukaisuutta, valvoo kykyjohtamisen prosesseja ja strategioita sekä arvioi johtajuuden kehittämisstrategioita ja seuraajasuunnittelua. Valiokunnan käyttämät konsultit ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen johdosta.

Henkilöstövaliokunnan puheenjohtaja kutsuu valiokunnan koolle tarvittaessa. Hän myös esittelee valiokunnan ehdotukset hallitukselle ja raportoi hallitukselle säännöllisesti valiokunnan kokouksista.

Henkilöstövaliokunta vuonna 2024

Puheenjohtaja Tom Johnstone, jäsenet Karin Falk ja Johan Forssell. Kaikki jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä, ja yksi jäsen on riippumaton merkittävistä osakkeenomistajista. 

Henkilöstövaliokunta:
- Tom Johnstone
- Karin Falk
- Mika Vehviläinen

Henkilöstövaliokunnan jäsenten kokousosallistumiset vuonna 2023

Henkilöstövaliokunta kokoontui neljä kertaa vuonna 2023, ja jäsenten osallistumisprosentti oli 100.

 

Henkilöstövaliokunta

Tom Johnstone

4/4

Karin Falk

4/4

Johan Forssell

4/4

 

Wärtsilän toimielinten palkitsemispolitiikka