Wärtsilän konsernijohtajaksi Jaakko Eskola 1.11.2015

Wärtsilä Oyj Abp, Pörssitiedote 10 elokuuta 2015 at 18.30 UTC+2
Wärtsilän hallitus on nimittänyt DI Jaakko Eskolan (57) Wärtsilän uudeksi toimitusjohtajaksi ja konsernijohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.11.2015 nykyisen konsernijohtajan Björn Rosengrenin siirtyessä maailmanlaajuisesti toimivan ruotsalaisen teollisuuskonsernin Sandvikin toimitusjohtajaksi. 

Jaakko Eskola toimii tällä hetkellä Wärtsilä Marine Solutionsin johtajana ja toimitusjohtajan sijaisena. Eskola aloitti Wärtsilässä 1998 työskenneltyään aiemmin kansainvälisen projekti- ja yritysrahoituksen parissa. Wärtsilässä hän on työskennellyt Wärtsilä Development and Financial Servicesin toimitusjohtajana, Power Plants -liiketoiminnan myynti- ja markkinointijohtajana, ja vuodesta 2006 lähtien Marine Solutions -liiketoiminnan vetäjänä, toimipaikkanaan tällä hetkellä Shanghai, Kiina.

“Haluan kiittää Björn Rosengrenia Wärtsilän luotsaamisesta kohti kannattavaa kasvua haastavilla markkinoilla viimeisten neljän vuoden aikana. Tänä päivänä Wärtsilän brändillä on hyvä asema ja laaja tarjontamme antaa meille kilpailuetua tulevaisuudessa”, sanoo Wärtsilän hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius.

“Jaakko Eskolalla on vakuuttava ansioluettelo 17-vuotiselta Wärtsilä-uraltaan.  Hallitus on vakuuttunut, että hänen globaali kokemuksensa, laaja markkinaymmärryksensä, avoin johtamistyylinsä ja sitoutumisensa Wärtsilän kulttuuriin johtavat menestykseen myös tulevaisuudessa.”

”Keskittymällä energiatehokkuuteen ja innovaatioihin Wärtsilä on hyvin sijoittunut markkina-alueillaan. On ilo ja kunnia johtaa yhtiötä joka muokkaa markkinoita edistyksellisillä teknologioillaan ja elinkaariratkaisuillaan. Globaalina tiiminä tehostamme asiakkaidemme liiketoimintaa ja toimimme ympäristön hyväksi”, kommentoi Jaakko Eskola nimitystään.

Wärtsilä on aloittanut prosessin Marine Solutions -liiketoiminnan uuden johtajan valitsemiseksi Eskolan seuraajaksi.

CV Eskola
Linkki kuvaan

 

Wärtsilä Oyj Abp

Hallitus

 

Lisätietoja:

Mikael Lilius
Hallituksen puheenjohtaja
Wärtsilä Oyj Abp
Puh. 010  7095599

Atte Palomäki
Viestintäjohtaja
Wärtsilä Oyj Abp
Puh. 010 709 5599
atte.palomaki@wartsila.com

 

Kari Hietanen
Johtaja, yhteiskuntasuhteet ja lakiasiat

Atte Palomäki
Viestintäjohtaja

 

Wärtsilä lyhyesti

Wärtsilä on kansainvälisesti johtava merenkulun ja energiamarkkinoiden voimaratkaisujen toimittaja, joka tukee asiakasyrityksiä tuotteiden koko elinkaaren ajan. Wärtsilä maksimoi alusten ja voimalaitosten ympäristötehokkuuden ja taloudellisuuden keskittymällä teknologisiin innovaatioihin ja kokonaishyötysuhteeseen. Vuonna 2014 Wärtsilän liikevaihto oli 4,8 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 17. 700. Yrityksellä on yli 200 toimipistettä lähes 70 maassa eri puolilla maailmaa. Wärtsilän osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. www.wartsila.com