Kestävä kehitys

Ihmisoikeudet

Wärtsilä tukee ja kunnioittaa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen perustuvia ihmisoikeuksia. 
 

Wärtsilän työntekijät edustavat 107 eri kansallisuutta, ja yhtiö tukee koko henkilöstönsä tasapuolista kohtelua rodusta, ihonväristä, kansallisuudesta, sukupuolesta, iästä ja uskonnosta riippumatta. Yhtiön työntekijät valitaan kunkin työtehtävän vaatiman pätevyyden ja osaamisen perusteella. Tasa-arvon edistämiseen tähtääviä ohjelmia ja ohjeita on käytössä eri tytäryhtiöissä.

Wärtsilä tukee kansainvälisen työjärjestön ILO:n määrittelemiä työhön liittyviä oikeuksia ja huolehtii tässä mielessä yhdistymisvapauden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden ylläpitämisestä yhtiössä. Niissä maissa, joissa paikallinen lainsäädäntö ei tunnusta näitä oikeuksia, yhtiö pyrkii tarjoamaan henkilöstölleen muita keinoja näkemystensä esittämiseen.

Wärtsilä ei hyväksy missään muodossa tapahtuvaa pakkotyötä eikä lapsityövoiman käyttöä. 
Koska yhtiö odottaa omien toimintaperiaatteidensa mukaista toimintaa myös yhteistyökumppaneiltaan ja toimittajiltaan, myös niiden on noudatettava vastaavaa toimintatapaa. Yhtiöllä on yhteiset vaatimukset toimittajilleen, ja niiden toteuttamista valvotaan säännöllisesti erilaisilla suorituskykymittareilla ja auditoinneilla. Vaatimusten täyttäminen on edellytys hyväksytyn toimittajan statuksen saavuttamiselle.

Wärtsilä arvioi kaikki fuusioitavat ja yrityskauppojen kohteena olevat yritykset. Olennainen osa näitä due diligence -arviointeja on asiaan kuuluvan lainsäädännön noudattaminen.
 

Search