Wärtsilä tiedottaa yhtiön tavoitteista, taloudellisesta asemasta ja liiketoiminnasta avoimesti, oikea-aikaisesti, totuudenmukaisesti ja johdonmukaisesti, jotta Wärtsilän sidosryhmät voivat muodostaa oikeisiin ja riittäviin tietoihin perustuvan käsityksen yhtiöstä.
Wärtsilän tiedotustoiminta käsittää konsernin sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen sekä sijoittajasuhdetoiminnan.
Wärtsilä julkaisee pörssitiedotteita ja -ilmoituksia, yleisiä lehdistötiedotteita sekä ammattilehdistötiedotteita. Lisäksi Wärtsilän tytäryhtiöt julkaisevat tarvittaessa lehdistötiedotteita, joilla on paikallista merkitystä. Pörssitiedotteilla julkaistaan uutisia, joilla on tai saattaa olla merkitystä osakkeen arvon kannalta.
Pörssi-ilmoitukset ovat teknisluonteisia tiedotteita. Lehdistötiedotteilla kerrotaan liiketoiminnan tapahtumista, joilla on uutisarvoa tai muutoin yleistä mielenkiintoa sidosryhmien keskuudessa. Ammattilehdistötiedotteilla tiedotetaan alan lehdistölle Wärtsilän tuotteista ja teknologiasta yksityiskohtaisemmin.
Tiedotteet julkaistaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi lukuun ottamatta ammattilehdistötiedotteita, jotka julkaistaan ainoastaan englanniksi. Pörssi- ja lehdistötiedotteet ovat välittömästi julkistamisen jälkeen luettavissa yhtiön Internet-sivuilta.
Wärtsilä järjestää tuloksen julkistamisen yhteydessä tiedotustilaisuuksia sijoittajille, analyytikoille ja lehdistölle. Yhtiön johto tapaa sijoittajia säännöllisesti Euroopassa ja USA:ssa, lisäksi analyytikoita ja sijoittajia vierailee yhtiössä. Yhtiö järjestää Capital Markets Day -tapahtumia (Pääomamarkkinapäiviä), joihin kutsutaan analyytikkoja ja rahoittajia. Sijoittajia tavataan myös sijoitusmessuilla ja paikallisissa pörssi-illoissa Suomessa. Pääsääntöisesti tiedotustilaisuuksissa esitetty materiaali julkaistaan Internetissä.
Wärtsilä soveltaa kolmen viikon pituista “hiljainen jakso” -käytäntöä tulosjulkistustensa edellä. Yhtiön edustajat eivät tänä aikana tapaa sijoittajia tai analyytikoita eivätkä kommentoi yhtiön taloudellista tilaa.
Wärtsilän lehdistösuhteista vastaa viestintäjohtaja Atte Palomäki ja sijoittaja- ja analyytikkosuhteiden hoitamisesta vastaa sijoittajasuhdepäällikkö Joséphine Mickwitz.

Yhteystiedot:
Atte Palomäki
Viestintäjohtaja
puh. 010 709 5599
GSM 040 547 6390
corporate.communications@wartsila.com

Joséphine Mickwitz
Director
Investor Relations
puh. 010 709 5216
GSM 0400 784 889
investor.relations@wartsila.com

Tuula Franck
Viestintäpäällikkö
puh. 010 709 5570
GSM 0400 267 555
corporate.communications@wartsila.com