|
|
|
Yhtiökokous on yhtiön korkein päättävä elin. Se päättää sille osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaan kuuluvista tehtävistä, kuten tilinpäätöksen vahvistamisesta, osingonjaosta, vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle sekä hallituksen ja tilintarkastajien valinnasta ja heille maksettavista palkkioista.
Wärtsilä Oyj Abp:n yhtiökokous kokoontuu vähintään kerran vuodessa. Varsinainen yhtiökokous on pidettävä viimeistään kesäkuun loppuun mennessä. Yhtiöjärjestyksen mukaan kutsu yhtiökokoukseen on julkaistava vähintään kahdessa hallituksen määräämässä Suomessa yleisesti julkaistavassa päivälehdessä aikaisintaan kaksi kuukautta ennen yhtiökokousta ja viimeistään viikkoa ennen osakeyhtiölain 3a luvun 11 §:n mukaista määräpäivää. Tämän lisäksi Wärtsilä julkaisee yhtiökokouskutsun pörssi-ilmoituksena sekä kotisivuillaan internetissä. Osakkeenomistajalla on oikeus saada lain mukaan yhtiökokouksessa käsiteltäviin asioihin kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, jos hän kirjallisesti sitä vaatii hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
Yhtiökokous pidettiin 19.3.2008. Yhtiökokouksen tekemät päätökset löytyvät tästä.
|
|
|
|
|