Lehdistö - Press - Press - Markkinanäkymät Päivitetty 28.01.2010

Markkinanäkymät

Tämä teksti on tilipäätöstiedotteesta 2009, joka julkistettiin 28.1.2010.

Vuoden lopussa oli nähtävissä merkkejä uusien projektien rahoituksen järjestämisen helpottumisesta. Tämä antoi vauhtia projektikehitykselle varsinkin Offshore-segmentillä. Rahoitusmarkkinoiden asteittaisen normalisoitumisen odotetaan palauttavan investointeja erilaisiin erikoisaluksiin. Näillä segmenteillä ei ole ollut ylitarjontaa viime vuosien aikana. Vuoden 2010 ensimmäisen kahden neljänneksen aikana uusien offshore- ja erikoisalusten tilausten odotetaan elpyvän. Kauppalaivasegmentillä suurten laivojen kysyntä pysyy alhaisena todennäköisesti kaksi seuraavaa vuotta. Ylikapasiteetti ja jo tehtyihin rahoitusjärjestelyihin liittyvät epävarmuudet kuormittavat edelleen markkinoita. Odotettavissa on lisää peruutuksia, ja vanhoja tilauksia voidaan vaihtaa ja jakaa, mikä rajoittaa uutta tilausaktiviteettia.

Vaikka markkinat näyttävät saavuttaneen pohjan, on selvää, että tämänhetkinen ylikapasiteetti sekä vallitsevat olosuhteet johtavat entistä kovempaan kilpailuun ja hinnoittelupaineisiin, jotka kohdistuvat laivanrakennusalan toimittajiin. Ship Power -liiketoiminta arvioi tilauskertymän parantuvan hieman vuonna 2010.

Vuonna 2010 voimantuotannon markkinoiden odotetaan elpyvän asteittain rahoitusalan tilanteen parantumisen myötä. Eri alueilla ja eri maissa elpymisen odotetaan tapahtuvan vaihtelevassa tahdissa. Kehittyvät markkinat ovat todennäköisesti tämän elpymisen edelläkävijöitä. Joustavan perusvoiman sekä sähköverkon vakaan toiminnan ja kuormahuippujen tasaamisen asiakassegmenttien odotetaan elpyvän ensimmäisinä. Power Plants -liiketoiminta arvioi tilauskertymän paranevan vuonna 2010.

Suurehkojen huoltoprojektien osalta epävarmuus jatkuu vuonna 2010, koska useat asiakkaat sopeutuvat vielä rahoituskriisin vaikutuksiin. Voimalat käyvät edelleen täydellä teholla  Ympäristömyötäisyys ja taloudelliset näkökohdat ovat olleet tämän liiketoiminnan tärkeimpiä kysyntätekijöitä ja näin tulee jatkossakin olemaan. Wärtsilä laajentaa jatkuvasti tuotevalikoimaansa tämän mukaisesti. Asiakkaat ovat yhä enemmän kiinnostuneita laivakoneistojensa ja voimalaitostensa etähallinnasta ja optimoinnista, minkä ansiosta he voivat vähentää samanaikaisesti sekä kustannuksia että ympäristöjalanjälkeä. Nähtävissä on myös kasvavaa kiinnostusta hallinnointikumppanuuksia kohtaan, mikä vähentää merenkulun,  offshore- ja voimala-asiakkaittemme kiinteitä kustannuksia.

Vuonna 2010 Services-liiketoiminta jatkaa tasaista kehitystään.